Palvottu, vihattu käärme
Sukulaismies työnsi haarapäisen kepin pojankouraani ja totesi, että kyllä sillä käärmeen tappaa. Loppumatkan venerantaan vilkuilin polunlaidan varvikkoon, jossa pahat käärmeet väijyivät hyökkäykseen valmiina.
Seuraavina kesinä tapoin toistakymmentä kyytä. Sain jokaisesta kehuja. Silti jossain sisälläni palikat eivät olleet kohdallaan. Oli kumma, ontto tunne. Vaikka olin mies, käärmeen tappaja.
Käärmeen kehumiset poistettiin raamatusta
Paratiisissa elo sujui leppoisasti, kunnes käärme tuli lipomaan ja kuiskuttamaan. Viekotteli mokoma kiellettyyn hedelmään; toi synnin ihmiselle. Siitä lähtien käärme näyttäytyi kristinuskon piirissä ilkeänä ketkuna ja liitettiin Saatanaan. Se oli ”kavalin kaikista kedon eläimistä”.
Sapattina ei saanut tehdä työtä, mutta rabbit neuvoivat murskaamaan käärmeen pään oli arki tai pyhä. Käärmeen ansiosta ihminen tuli tietoiseksi hyvästä ja pahasta ja tämä oli paha – vai oliko?
Gnostilaisissa kirjoituksissa käärme näyttäytyy hyvänä tiedon tuojana. Vuoden 300 tienoilla käärmeen kehumiset poistettiin Raamatusta harhaoppina.
Myöhemmin Dante sijoitti helvettiinsä monilajisen käärmeläjän, jonka muistokin ”veren vielä hyytää”. Historian saatossa käärmettä on vainottu ja käärmeen tappamista pidetty onnen enteenä. Esimerkiksi kristillisiä vaikutteita saaneet keltit polttivat käärmeitä juhannussalossa ja uuden ajan englantilaiset saivat onnen puolelleen tappamalla ensimmäisen keväällä näkemänsä käärmeen.
Kristinusko kulkeutui Suomeenkin ja samalla käärmeen saatanallisuus. Pielavedellä 1935 tallennettu kertomus tietää pirun kysyneen Jumalalta seipään verran maata: ”Piru löi seipäällä reiän maahan, joka oli hänelle luvattu. Siitäpä alkoikin tulla käärmeitä, matoja ja kaikenlaisia konninkaisia niin hirveästi, että pian olivat kaikki pahat elukat maassa.”
Nykyään käärmeiden suurimpia uhkia ovat elinympäristöjen häviäminen kaikenlaisen rakentamisen ja raivaamisen vyöryessä kosteikkoihin ja viidakoihin sekä silkka vaino. Esimerkiksi Yhdysvalloissa järjestetään yhä 1600-luvulla aloitettua suurta metsästystapahtumaa, jossa kalkkarokäärmeitä tapetaan joukoittain.
Myös kaupallinen tappaminen on laajaa. Käärmeen nahasta valmistetaan vaatteita ja käyttöesineitä sekä lihasta ruokaa. Salaperäisen kiemurtelijan osiin liitetään uskomuksia parantavista ominaisuuksista: käärmeen nahka tuo helpotusta synnytyksestä selkäkipuihin, liha auttaa kaljuuntumisesta tuberkuloosiin.
Kodin ja maailman suojelija
Käärme on ollut ihmisen auttaja ja suojelija jo tuhansia vuosia sitten. Tuolloin avun sai palvotulta käärmeeltä itseltään – ilman että sitä tarvitsi ensin tappaa ja pilkkoa, esineellistää materiaaliseksi lääkkeeksi.
Muinaisen Egyptin temppeleitä ja faaraoita suojelivat käärmeet, yleensä kobrat. Egyptinkobra eli aspiskäärme levittää niskansa faaraon päähineessä. Otsakruunun, ureuksen, kuvassa käärmejumalatar Wadjet on valmiina sylkemään myrkkyä hallitsijan vihollisten päälle.
Englantilainen arkeologi Howard Carter löysi Kuninkaidenlaaksosta 1922 Tutankhamonin haudan. Muumioarkun naamiossa oli Wadjet-ureus uhkausasennossa. Pian haudan avaamisen jälkeen kobra söi Carterin kanarialinnun, ja moni kaivauksiin osallistunut sairastui vakavasti tai kuoli pian.
Rantakäärme vai kyy?
Käärme on symboloinut sairauksista parantamista siitä lähtien, kun kreikkalainen jumala Hermes herätteli ihmisiä henkiin kahden käärmeen koristamalla caduceus-sauvallaan. Yksikäärmeinen Asklepioksen sauva on lääkäreiden ja apteekkareiden merkki sekä Maailman terveysjärjestö WHO:n tunnus.
Käärmeiden myrkkyjen proteiineja käytetään lääkkeinä.
Käärmeet ovat auttaneet ihmistä myös fysikaalisessa todellisuudessa – ei vain myyttisen ja psykologisen ulottuvuuden kautta. Käärmemyrkkyjen proteiineja käytetään lääkkeinä. Esimerkiksi kobran myrkystä saatava entsyymi, lekitinaasi, tappaa viruksia sekä toimii syöpäpotilaiden kipulääkkeenä.
Käärmekoristeet vanhojen balttilaisten talojen ikkunanpielissä kertovat ajasta, jolloin asuntoon luikertelevaa käärmettä tervehdittiin vaurauden tuojana. Hääyön pariskunta saattoi viettää sängyllä, jonka alle oli laitettu lapsionnen turvaava käärme. 1600-luvulla hätääntyneet talonpojat kantoivat kiemurtavia onnentuojia turvaan käärmevihaisten jesuiittamunkkien kynsistä.
Suomessakin on perinnettä toverilliseen yhteiseloon käärmeiden kanssa.
Meikäläiset uunin alla, navetassa tai tallissa asuneet suojelus- ja onnenkäärmeet olivat rantakäärmeitä. Niistä oli apua hiirten, rottien ja kyiden karkottamisessa. Kotikäärmeillä nähtiin olevan yhteys vainajiin sekä kotihaltijoihin.
Käärmeet suojelivat kotia mutta myyteissä myös koko maailmaa. Afrikkalaisessa tarustossa kaikkeuden ympärille kietoutunut käärme piti maailmaa koossa. Kreikan Delfoissa sijaitsevan maailman keskipisteen, Omfalos-kiven, ympäri kietoutunut käärme suojelee Äiti Maata.
Jumala muuttaa taivaaseen
Kaukaiset esi-isämme seurasivat tarkkaan, mitä luonnossa tapahtui. Maa kasvoi ruohoa, puuta ja pensasta; se antoi elämän. Ja sieltä, maan onkaloista, luikersi olentoja, jotka saattoivat pienellä pistolla sairastuttaa ja tappaa.
Ei ihme, että heräsi kunnioitus maanalaisen valtakunnan olentoa kohtaan, joka selvästi myös eli ikuisesti: se loi nahkansa ja oli nuori taas. Polvilleen siinä kapsahti varhainen vaeltaja.
Etelä-Euroopasta on löydetty 12 000–14 000 vuotta vanhoja todisteita käärmeenpalvonnasta.
Kreikan Thessalaniasta löydetyt 8000 vuotta vanhat kotitemppelit oli omistettu käärmejumalattarelle, ja Kreetan Knossoksen tuhansia vuosia vanhan palatsin alle rakennetut huoneet oli pyhitetty käärmeille.
Outoa voimaa omaava, Äiti Maasta tullut olento luikerteli vastaukseksi ihmisen kysymykseen: ”Miten kaikki sai alkunsa?” Niilin keskivaiheilla uskottiin, että maa syntyi alkumunasta, jonka käärmeasuinen Amon-jumala hedelmöitti. Saharan ja Sahalin seudulla jumala loi elämän Minia-käärmeen osista. Rio-intiaanit tietävät, että Auringosta syntynyt anakonda ui ylös Amazonia ja oksensi ulos ensimmäisen ihmisen.
Varhainen ihminen kunnioitti luovuutta, ja naisesta syntyi uusi elämä. Jumala oli nainen. Maa kasvoi kasveja ja tuotti hedelmää. Jumala oli maa. Esikristillinen käärme oli useimmiten feminiininen ja yhdistettiin Äiti Maahan. Mytologioissa maailmaa hallitsivat käärmejumalattaret. Seemiläisissä kielissä ”kaiken elämän äitiä” tarkoittava Eeva-nimi tarkoittaa myös käärmettä.
Sitten ihminen haukkasi tiedon puun hedelmää ja tuli tietoiseksi miehen merkityksestä, siemenen laittajan osuudesta syntymään. Maanviljelystä harjoitettiin, ja kehittyi patriarkaalinen järjestys. Järki irtosi maasta omiin itseriittoisiin sfääreihinsä hallitsemaan jumaluutensa menettänyttä maata. Nainen menetti arvonsa, käärmeestä tuli Perkele ja Jumala muutti maasta taivaaseen.
Käärmelammella
Luontosuhteen muutos ei ollut kitkaton, ja prosessia on käyty ympäri maailmaa tuhansia vuosia, mutta lopputulos oli vääjäämätön, kuten myytit kertovat: arjalainen taivaanjumala Indra iski salamallaan hengiltä Vritra-käärmeen. Mesopotamialainen auringonjumala Marduk paukutti nuijalla Tiamatin, naispuolisen kaaoksen lohikäärmeen kallon ja halkaisi tämän. Muita taistelupareja olivat muiden muassa Raamatun Jahve ja seitsenpäinen Leviatan-käärme, kreikkalaisten Zeus ja käärmehirviö Tyfon (maanjumalatar Gaian nuorin lapsi) sekä skandinaavisen mytologian ukkosenjumala Tor ja Midgård-käärme.
Uroboros ja uusi mahdollisuus
Kyy on kiertynyt rullalle kankaanlaidan varvikkoon. Tulee mieleen ikuista luonnon kiertoa kuvaava Uroboros, häntäänsä pureva käärme. Poika katsoo jännitystä väristen.
”Tapetaanko se?”
Kerron, että käärmeet ovat hyödyllisiä ja kuuluvat luontoon siinä missä muutkin eläimet. Ja että eikö se olekin kaunis, hieno eläin. Poika katsoo käärmettä. Miettii.
”Saako sitä silittää?”
”Ei, se voi säikähtää ja puraista. Katsotaan vielä hetki ja jätetään se rauhaan.”
Poika kumartuu kuin nähdäkseen oikein tarkasti. Kuiskaus tuskin kuuluu.
”Joo.”