Suomen itäisin paikka sijaitsee Ilomantsin Hattuvaarassa, rajavyöhykkeen suojassa. Ympärillä levittäytyvät runonlaulajien laulumaat, erämainen Koitajoki ja Raja-Karjalan vuosisataiset sotatantereet. Hattuvaaralla on retkeilijälle paljon tarjottavaa.

Runon ja Rajan tietä, Suomenlahdelta Sallaan ulottuvaa Suomen vanhinta matkailutietä, kulkeva retkeilijä huomaa Ilomantsin Hattuvaaran kylässä mielenkiintoa herättävän tienvarsiopasteen: EU:n itäisin piste 19 km.

Euroopan Unionin itäisimmän pisteen tittelin Virmajärven saaressa sijaitseva rajapyykki on joutunut luovuttamaan Kyprokselle, mutta Pohjois-Karjalan, Suomen ja EU:n mantereen itäisin kohta saari edelleen on. Suomi-neidon lanteelta löytyvä paikka sijaitsee 70 kilometriä Pietaria idempänä.

Huom! Pirhun kierron luontopolun Koitajoen ylityspaikkojen lautat ovat käytössä ainoastaan 1.6.–30.9. välisen ajan. Kartta: Metsähallitus

Löytyy helposti

Itäpisteelle on helppo löytää ilman satelliittinavigaattoreitakin: ensimmäiset viitat ohjaavat eteenpäin jo 60 kilometrin päässä Ilomantsissa. Sen jälkeen kyltti löytyy joka risteyksestä.

Hattuvaarassa käännytään itään. Pitkän soratien ja monen risteyksen jälkeen tien päässä on kääntöpaikka. Rajavyöhykkeen takarajalle saavuttiin reilu kilometri aikaisemmin.

Rajavyöhykkeellä liikkumiseen tarvitaan rajavyöhykelupa, mutta itäpisteellä vierailuun sitä ei ole tarvittu enää vuoden 2009 jälkeen, sillä tie on rajattu rajavyöhykkeen ulkopuolelle. Rajavyöhykkeen keltapäisten puutolppien välissä kulkevalta tieltä ei kuitenkaan saa poistua.

Kääntöpaikalta on enää lyhyt kävely Virmajärven rannalla sijaitsevalle katselutasanteelle. Kyltti kehottaa neljällä kielellä pysymään köysin aidatulla tiellä.

Katselutasanteella seisoo Rotary-paalu osoittamassa, että ollaan erityisellä paikalla.

Pitemmälle ei ole asiaa, sillä myös järvi on rajavettä, missä liikkuminen edellyttää lupaa. Reissun rasitukset on siis huuhdeltava iholta paluumatkalla Koitajoessa.

Itäisimpään kolkkaan Virmajärvelle tuo soratie, jonka päässä on kääntöpaikka, käymälä- ja taukotupa sekä opastetaulu. Sieltä on lyhyt kävelymatka rantaan, mistä voi katsella Suomen ja Venäjän rajatolppia. Kuva: Markus Sirkka

Itäpiste on rajavyöhykkeellä. Vierailu onnistuu ilman rajavyöhykelupaa, kun pysyttelee vyöhykkeen ulkopuolelle rajatulla alueella. Kuva: Markus Sirkka

Piste onkin saarella

Raja kulkee keskellä järveä, itäisin piste sijaitsee pienellä pitkulaisella saarella, reilun sadan metrin päässä rannasta. Venäjän puoleiselle rannalle on saarelta toinen samanmoinen. Näkökenttä kilpistyy ikimetsän vastarannalle muodostamaan muuriin: aihkit ja pystyyn kuivuneiden kelojen ryhdikäs rivistö vartioivat rajan rauhaa.

Lokakuun kuulaudessa paikalla vallitsee käsin kosketeltava rauha ja seesteisyys. Hiljaisuutta täydentää vain hento tuulenvire ja järven yli kantautuvat käpytikan ja palokärjen ääntelyt.

Aina niin ei ole ollut; rajaseudun rauha on järkkynyt vuosisatojen saatossa lukemattomia kertoja, viimeksi jatkosodan torjuntataisteluissa kesällä 1944.

Rajamerkillä kohtaa kaksi eri-ikäistä rajaa. Talvisodan jälkeen solmittu Moskovan rauha haukkasi kolmanneksen Ilomantsista ja käänsi rajan itäpisteeltä etelälounaaseen aiemman Laatokalle kiertäneen rajalinjan sijasta. Kartalta itäpiste on helppo löytää, sillä rajamerkillä raja tekee tiukan, 54 asteen mutkan ja jatkaa luoteeseen vuodelta 1617 peräisin olevaa Stolbovan rauhan rajaa pitkin.

Ilman kiikareitakin saaresta erottuu Suomen sinivalkoinen ja Venäjän punavihreä rajapylväs. Niiden välissä pilkottaa matala valkoinen taitepistepaalu, mikä on kymmenen sentin tarkkuudella rajalinjalla ja osoittaa sen suunnan.

Itäpisteen saari: Suomi vasemmalla, Venäjä oikealla. Kuva: Markus Sirkka

Sodan ja runonlaulun historiaa

Sota on Ilomantsissa yhä vahvasti läsnä. Hattuvaarasta Itäpisteelle tuovan tien varrella on 1,5 kilometrin mittainen historiapolku, Taistelijan taival, mitä kulkien voi eläytyä sodan kauhuihin oikealla taistelupaikalla.

Hattuvaarassa on sotavuosien muistoa ja uhrauksia vaaliva Taistelijan Talo. Säpissä oleva ovi avautuu tilauksesta, uudelle yrittäjälle olisi talossa paikka vapaana.

Hattuvaarassa on paljon muutakin nähtävää, kuten Makkolan museotila ja Suomen vanhin, 1790-luvulla rakennettu, yhä käytössä oleva tsasouna, ortodoksinen kyläkappeli. Petrun praasniekkaa, pyhäkön suojeluspyhimysten muistojuhlaa, vietetään kesäkuun lopulla.

Tsasounan vieressä on kuulun runonlaulajan Arhippa Buruskaisen muistokivi. Laajemmin runolauluperinteeseen voi tutustua Ilomantsin keskustan tuntuman Parppeinvaaralla. Laajojen näköalojen lisäksi vaaran laella on kesäisin avoinna oleva Runokylä, missä voi Runonlaulajan Pirtissä kuunnella kanteleella loihdittuja säveliä, tutustua kuulujen runonlaulajien museoituihin aittoihin ja luontopirtti Mesikän kokoelmiin.

Ravintola Parppeinpirtin suussa sulavat riisipiiroot, vatruskat ja muut karjalaisen keittiön herkut ovat tarjolla ympäri vuoden.

Soita ja metsiä

Itäpiste saa olla melko rauhassa, sillä autolla rajan suuntaisesti virtaavan Koitajoen yli pääsee vain Polvikosken sillan kautta. Luonnoystävän idänretki on täällä antoisimmillaan. Koitajoki muodostaa Suomen itäisimmän natura-alueen selkärangan. Joen ympärillä on suojelualueeseen kuuluvia soidensuojelualueita ja Koivusuon luonnonpuisto.

Koitajoen tumma vesi virtailee rauhallisesti. Karhu on tallustellut erämaajoen hiekkaisia, paikoin syvään uurtuneita rantoja.

Koivusuon luonnonpuistossa saa patikoida vain merkityllä reitillä. Samaa pitkospuuta kulkevat sekä Tapion taival että Pirhun kierron reitit. Kuva: Markus Sirkka

Koitajoen rannalla sijaitsevalla Koidanvaaran laavulla ei ulvo susi vaan kaivinkone. ”Edessä kaunis jokimaisema, takana helvetti aukeaa”, kirjoitetaan vieraskirjassa. Vaaran kupeesta louhitaan mustaa kiveä, hautakivenä ja pöytätasoina käytettävää mustaa diabaasia.

Pirhun kierron patikointireitin kiertämällä saa hyvän kuvan alueen pohjoisosasta. Reitti ohittaa laavun ja kiertää 17 kilometrin lenkin Koivusuon luonnonpuistossa ja sen ympäristössä. Luonnonpuistossa kulku on sallittu vain reiteillä.

Koitajoki ylitetään vetolautalla kahteen kertaan. Pirhunvaaran naavapartaiset ikimetsät ja Pirhun metsänvartijatila tulevat tutuksi samoin kuin pirtun salakuljetus ja laukkukauppiaiden matkat.

Polvikoski on alueen keskuspaikka ja hyvä lähtöpaikka eri suuntiin suuntautuville retkille. Polvikoskelta löytyy parkkipaikan lisäksi vuokrakämppä ja nuotiopaikka.

Majavien ja meanderien Koitajoki

Kierroksen varrella sijaitsee myös Verkkoputaan autiotupa. Uittokämpän saunasta kunnostettu tupa on mainio yösija. Savottojen perua ovat myös kaksi muuta joenvarren autiotupaa. Ne sijaitsevat Tapion taival -vaellusreitin varrella, Polvikosken eteläpuolella.

Majavan jälkiä Koitajoella. Kuva: Markus Sirkka

Pimeässä yössä majava läiskyttelee tuvan nurkalla terävästi hännällään vettä. Koitajoen amerikanmajavat ovat perua 1940-luvulla läheisen Patvinsuon kansallispuiston alueelle tehdyistä istutuksista. Talttahampaat selvästi viihtyvät, syönnöksiä on joenvarrella tämän tästä eikä itse eläimenkään näkeminen ole tavatonta.

Majavien lisäksi Koitajoki tunnetaan voimakkaasta meanderoinnista, mutkittelusta. Erityisen voimakasta se on Polvikosken eteläpuolella, missä jokea on takavuosina jopa oiottu räjäyttämällä uiton tarpeisiin. Siellä voi parhaiten ihmetellä myös joen pääuomasta irti kuroutuneita makkarajärviä, juoluoita.

Kanootista joen varren maisemat ja lukuisat mutkat avautuvat mainiosta perspektiivistä. Sota haukkasi osan Koitajoestakin, mutta itäpisteen kohdalla Ylä-Koitajokena tunnetulla osuudella voi tehdä parinkymmenen kilometrin melontaretken ennen kuin joki käy lenkin Venäjällä.

Melontaa voi jatkaa, kun joki pujahtaa Möhkössä takaisin Suomen puolelle. Lopulta Koitajoki laskee satasaariseen Koitereeseen.

Koitajoen mutkittelevaa uomaa Polvikosken eteläpuolella. Taustalla Koivusuon luonnonpuistoa. Kuva: Markus Sirkka