Suomen pohjoisin paikka on helppo löytää, sillä se sijaitsee aivan Nuorgamin kylän tuntumassa Norjan rajalla. Nelostietä noustaan ensin Suomen katolle Utsjoelle, missä käännytään koilliseen ja jatketaan Tenoa seurailevaa tietä 970 loppumatka Nuorgamiin, ja edelleen kylän läpi Norjan rajalle. Rajalla kulkupelin voi parkkeerata Suomen ja EU:n pohjoisimman paikan muistomerkin viereen ja jatkaa jalkapatikassa loput pari sataa metriä Tenon rantaan.

Hento polku seuraa rajalinjaa, ja reittimerkkeinä toimivat valtakunnan rajaa osoittavat keltaiseksi maalatut rajapyykit 343A sekä lähimpänä rantaa sijaitseva 343. Se on Suomen ja koko EU:n pohjoisin rajapyykki.

Rajapyykiltä raja jatkaa pari sataa metriä joen keskelle, missä se tekee jyrkän mutkan ja jatkaa Tenon syväväylää kohti Utsjokea. Pohjoisin kohta on tarkalleen ottaen osa syväväylää noin sata metriä Utsjoelle päin.

Rajapyykki 343 on Suomen ja EU:n pohjoisin. Kuva: Markus Sirkka

Rajapyykin lisäksi Nuorgamissa kaikki muukin on Suomen pohjoisinta, onhan napapiirille liki 500 kilometriä ja Helsinkiin yli 1000 kilometriä.

Nuorgamiin on päässyt Suomen puolelta maantietä pitkin vasta vuodesta 1967, kun tie Utsjoelta valmistui. Nuorgamin ensimmäinen tie se ei kuitenkaan ole, sillä vajaa peninkulma Nuorgamista Utsjoelle päin sijaitsevan Alakönkään, Tenon kuuluisimman lohikosken, ohittava vetotaival liitettiin valtakunnan tieverkkoon vuonna 1928, vaikka yhteyttä muuhun tieverkkoon viisikilometrisellä tienpätkällä ei ollutkaan.

Ensimmäiset maininnat nykyisin museotienä toimivasta veneenvetotiestä ovat jo vuodelta 1598.

Korkealla jokitörmällä kulkevalta tieltä avautuu mainioita maisemia alas Tenolle ja kuusi kilometriä pitkälle koskijaksolle, etenkin jos poikkeaa sakean koivikon sekaan etsimään avarampia näköaloja.

Pohjoisin piste

Tenon pohjoissaamenkielinen nimi Deatnu tarkoittaa isoa jokea. Suomen pohjoisimmassa kohdassa joki on reilut 300 metriä leveä, vastarannalla on matalia tuntureita, muutama talo sekä rajan kääntymisen merkkinä Tenoon laskeva Skoarojohka, mikä tarkoittanee Pilkkasiipijokea. Aiemmin joki oli myös alueen lapinkylien raja.

Hirvasporo vartioi Suomen pohjoisinta kolkkaa, eläin kulkee kapeaa rantakaistaletta edestakaisin.

Porohirvas marssii Suomen pohjoisinta rantaviivaa. Kuva: Markus Sirkka

Pensaskanerva kasvaa Suomessa ainoastaan Pulmankijärvellä. Kuva: Markus Sirkka

Siinä samalla rannalla kävellessäni huomaan nopeasti punaviolettisena kukkivan tenonajuruohon, aromaattisen tuoksunsa vuoksi Tenon timjamiksikin kutsutun ja Suomen eurooppalaisen vastuulajin. Kangasajuruohon alalajin Euroopan kannasta yli 45 prosenttia koristaa Tenon ja sen sivujokien ja muun muassa Pulmankijärven rantoja. Kasviin voi törmätä myös Kuusamossa.

Toinen vastuulaji, vaarantunut pohjannoidanlukko, kurkistelee matalan varvikon ja heinien joukosta hiekkaisen rantatörmän alta. Lisäksi rantahietikolla konttaavalle iskee silmää vilukko ja vanha ravintokasvi hapro.

Vesi virtaa vääjäämättä kohti merta. Jäämeri ei ole kaukana, Teno laskee Tenovuonoon noin 50-kilometrisen taipaleen jälkeen. Virta kuljettaa hiekkaa ja muuttaa syväväylän paikkaa.

Suomella ja Norjalla on jokirajaa 294 kilometriä. Kuva: Markus Sirkka

Raja on kulkenut jokea pitkin vuodesta 1751 lähtien. Silloin Ruotsin ja Tanska-Norjan valtakunnan raja merkittiin ensi kertaa maastoon. Strömstadin sopimuksesta ehti kulua 15 vuotta ennen kuin Lapissa vuosina 1764–1766 suoritettu rajankäynti ehti Nuorgamiin.

Vuosiluku 1766 on kaiverrettu myös rantatöyräällä sijaitsevan rajapyykin sydänkiveen yhdessä kruunun ja silloisen Ruotsin kuninkaan, Aadolf Fredrikin nimikirjaimien kanssa. Toisella puolella ovat vastaavasti Tanskan kuninkaan, Kristian VII:n, merkinnät.

Suomella ja Norjalla on yhteistä rajaa 736 kilometriä, mistä 200 kilometriä kulkee pitkin Tenon syväväylää. Kalotin katolla mutkittelevalla rajalinjalla sijaitsevat Suomen korkein kohta Haltitunturi, Nuorgamin pohjoisin piste ja kaksi kolmen valtion rajapyykkiä rajalinjan molemmissa päissä: lännessä Käsivarren Koltajärvellä raja yhtyy Ruotsin rajaan ja idässä Inarin Muotkavaarassa Venäjään.

Suomen pohjoisin kohta on keskellä Tenon syväväylää. Kuva: Markus Sirkka

Lohen voimalla

Tenosta tai Nuorgamista ei voi puhua ilman lohta, kuningaskalaa. Etenkin suurlohta tavoittelevien kalastajien keskuudessa Tenolla on tarunhohtoinen maine. Eikä suotta, sillä joesta saadaan yli 20 kiloa painavia lohia. Viime kesän ennätyskala painoi 21,6 kiloa.

Joki on alueen valtasuoni, entisaikojen tärkeä kulkuväylä ja elannon tuoja. Tenoon ja sen sivujokiin nouseva lohi houkutteli tänäkin vuonna apajille 7000 suomalaista, jotka rokottivat lohikantoja 31 300 kalastuslupavuorokauden verran Norjan puolen kalastuksen sekä vapa-, verkko- ja patopyynnin lisäksi.

Kuluneen kesän kokonaissaalis oli 80–90 tonnia, kun pitkän ajan keskisaalis on 125 tonnia. Suomen puolelta siitä pyydetään noin neljännes.

Kalastuspaine on vaikuttanut Tenon ja sen sivujokien lukuisiin lohikantoihin, joista osa voi huonosti.

Tilannetta korjataan ensi kalastuskaudella, mikäli uusi Norjan ja Suomen
välinen Tenon kalastussopimus tulee voimaan. Sopimus vähentää esimerkiksi kalastusvuorokausilupien määrän 22 000:een lupaan, jotka jaetaan tasan Suomen ja Norjan kesken.

Uusilla säännöillä Tenon latvavesien heikkojen lohikantojen elpymiseen arvioidaan kuluvan runsas kymmenen vuotta.

Elokuun puolivälissä parin sadan asukkaan Nuorgamissa kylänraitin hyörinä on jo hiljenemässä, kalaturisteja näkyy enää muutamia. Kylän kahden ruokakaupan pihassa sitä vastoin on vilskettä. Rajakauppa selvästikin kukoistaa, valtaosa asiakkaista on Norjasta.

”Utsjoen kaupan arvosta yli 90 prosenttia on rajakauppaa”, kertoo elinkeinosihteeri Raimo Länsman. ”Samasta syystä kylästä löytyy myös Suomen pohjoisin Alko.”

Ensimmäiset asukkaat saapuivat Nuorgamin seudulle kalan perässä heti jääkauden jälkeen – Alakönkään alta on löydetty merkkejä kivikautisesta asutuksesta.

Tenon rannalla sijaitsevalla Välimaan kentällä voi tutustua 1860-luvun jokisaamelaiseen elämänmuotoon ja tilan rakennuksiin turvekattoisesta parituvasta turvekammiin.

Välimaan tilalla voi tutustua Tenon jokisaamelaiseen elämäntapaan ja rakennusperinteeseen. Kuva: Markus Sirkka

Nuorgam

Nuorgam elää matkailusta, porotaloudesta ja rajakaupasta. Kuva: Markus Sirkka

Kaamos: 25.11.–17.1.
Yötön yö: 16.5.–29.7.
Vuoden keskilämpötila: -0,5°C.
Suomen ja EU:n pohjoisin kylä: napapiirille 500 km, Hankoon tietä pitkin 1420 km.
Asukkaita: 200.
Suurin sallittu eloporomäärä Kaldoaivin paliskunnan alueella: 5300.
Suomen pohjoisimmat: koulu, matkailuyritys, rukoushuone ja Alko.
Utsjoki on Suomen ainoa saamelaisenemmistöinen kunta.

Ylös ylängölle

Nuorgamin kylää ympäröivät 200–300 metriä matalat tunturit, joiden välissä Teno virtaa vain 15 metriä Jäämeren pintaa ylempänä. Kun kylältä nousee jyrkän nousun pikitietä Isonkivenvaaraan, on hetkessä eri maisemassa, melkein eri maailmassa; ympärillä avautuu matala, loivasti kumpuileva pienten lampien ja järvien kirjoma tunturiylänkö.

Koivunpurijat

Hallamittarien kaluamia tunturikoivuja Utsjoella. Kuva: Markus Sirkka

Hallamittarilla oli kesällä massaesiintymä Tenovuonolla ja Varanginvuonolla, mikä Pulmangissa ylsi myös Suomen puolelle. Nähtäväksi jää, hyytyykö huippu siihen vai leviääkö tuho ensi kesänä, aprikoi dosentti Otso Suominen Lapin tutkimuslaitokselta Kevolta.

Edellinen hallamittarien massaesiintymä oli Utsjoella kymmenisen vuotta sitten, ja jäljet näkyvät edelleen muun muassa Pulmankijärven ympäristössä, missä on runsaasti kuolleita koivikoita. Suomen puolella sijaitsevien seuranta-alojen tuhokoivikoista alle neljä prosenttia on hengissä, Norjan puolella liki puolet.

Tuhovuoden kylmän kesän lisäksi selitys on poroissa: Suomen puolella porot syövät hengissä säilyneiden koivujen versot ja lehdet, kun taas Norjan koealat ovat talvilaidunta, jolloin koivut ehtivät toipua ja säästyvät porojen hampailta.

Hallamittarit muuttavat laajoja alueita Utsjoen tunturikoivikoista puuttomaksi tunturikankaaksi, varvikot heinittyvät ja koivuista riippuvaiset suursienet kuten poroille tärkeät tatit, rouskut ja haperot katoavat.

Toisaalta heinät ovat porojen kesäaikaista ravintoa ja varvikot tuottavat marjaa taas joidenkin vuosien kuluttua.

Ylängön poikki Pulmankijärvelle kulkeva tie on helpoin tapa tutustua tunturipaljakkaan ja se on myös Suomen kauneimpia teitä. Tien varrelta voi tähytä kesäaikaan muun muassa kaakkureita, punakuireja ja saalistavia suopöllöjä.

Syksy näyttää saapuneen ylängölle ennen aikojaan, tien varren tunturikoivikot ovat laajalta alueelta lehdettömiä ja rungot elottomia tuohitötteröitä. Talven tulosta ei ole kyse, vaan koivikot ovat joutuneet tunturi- ja hallamittarien massaesiintymien armoille.

Viidenkymmenen vuoden takaisesta tunturimittarin massaesiintymästä on jäljellä enää maatuvia kantoja, kun taas kymmenisen vuotta sitten puut vallanneiden hallamittareiden jäljiltä maastossa törröttää vielä laajoja luurankokoivikoita. Jossakin yksittäisissä koivuissa näkyy vielä muutamia vihreitä lehtiä.

”Hallamittarit kalusivat koivut lehdettömiksi Suomessa 400 neliökilometrin ja Norjan puolella vielä huomattavasti suuremmalta alueelta”, kertoo dosentti Otso Suominen Turun yliopiston Kevon tutkimusasemalta.

Hänen mukaansa tunturimittaria mereisempää ja lauhempaa ilmastoa suosiva laji näyttää levinneen Norjan rannikkoa pitkin pohjoiseen ilmaston lämpenemisen myötä.

”Se oli hallamittarin ensimmäinen tunnettu Suomen puolelle levinnyt massaesiintymä.”

Pohjoisin suurjärvi

Kymmenisen kilometriä Nuorgamista etelään syvän laakson pohjalla välkehtii vesi. Se on Pulmankijärvi, Suomen pohjoisin suuri järvi. Koko maan mittakaavassa järvi ei hätyyttele kärkisijoja muulla kuin 19 metrin keskisyvyydellään, mutta ympäristön lukemattomien pienvesien joukossa se vaikuttaa valtavalta.

Pulmankijärvi on pitkä ja kapea: pituutta sillä on kymmenen kilometriä, mutta leveyttä leveimmilläänkin vain puolitoista kilometriä. Jääkauden jälkeen
Pulmankijärvi olikin Jäämeren vuonon perukka, missä lainehti valtameren suolainen vesi.

Merellinen menneisyys on yhä aistittavissa; se näkyy niin maastonmuodoissa kuin lajistossa, sillä järveen nousee Norjan puolen Pulmankijokea pitkin Jäämerestä lohen lisäksi kampela. Kutemaan lituska merikala ei järven makeassa vedessä kuitenkaan pysty. Paikoin järven ja siihen laskevien jokien rannoilta voi löytää harvinaisen pensaskanervan kasvustoja, ainoita Suomessa.

Pohjoisin erämaa

Alue Nuorgamin eteläpuolelta aina Sevettijärven tuntumaan Näätämöjoelle, on Kaldoaivin erämaata, Suomen suurinta lajissaan. Pinta-alaa tiettömällä ja asumattomalla tunturiylängöllä on liki 3000 neliökilometriä. Alueella retkeily vaatii puhtia ja osaamista, sillä siellä ei juurikaan ole merkittyjä reittejä tai palvelurakenteita.

Poikkeuksen tekee muutaman Nuorgamin lähireitin lisäksi Pulmankijärven eteläpäästä Sevettijärvelle kulkeva retkeilyreitti, jonka varustelu on suorastaan ylellinen: autiotupia on noin kymmenen kilometrin välein.

Pulmankijärvi on Jäämeren entinen vuono. Maisemat järvelle tuovalta tieltä ovat upeita. Kuva: Markus Sirkka

Reitin varrella, 13 kilometriä Pulmankijärveltä, kohoaa 435-metrinen Tšuomasvarri, yksi varsin matalana kumpuilevan erämaan korkeimmista tuntureista. Kauas erottuvan tunturin kohdalla kannattaa hidastaa ja kavuta laelle ihailemaan kaikkiin ilmansuuntiin avautuvia maisemia.

Kesällä poikkeuksellisen rehevä tunturi kukkii monissa väreissä ja emäksinen kallioperä mahdollistaa myös monen harvinaisen kasvilajin elinmahdollisuudet. Tunturin kupeessa kasvaa muun muassa valkokämmekkä ja verkkolehtipaju.

Tunturin alla hiiripöllön varjo lentää päätä viistäen ylitse ja laskeutuu tunturikoivuun.

Pissihaukka on myyräjahdissa.

Äärimmäisiä ilmiöitä

Yötön yö ja kaamos kestävät Nuorgamissa pidempään kuin missään muualla Suomessa. Revontulia voi Nuorgamissa ihailla useammin kuin kolmena yönä viidestä – vain Käsivarren Lapissa revontulet leimuavat useammin. Pysyvä lumipeite valkaisee tunturiylängön ja jokilaaksot lokakuun puolivälin tienoilta kesäkuun vaihteeseen, joten lumipeitteisiä vuorokausia on vuodessa yli 200. Maaliskuussa lunta on keskimäärin 60–80 senttiä. Vajaan 30 kilometrin päässä ympäri vuoden lainehtiva Jäämeri tasaa lämpötiloja, pakkasen paukkuessa purevasti sisämaassa Tenon rannalla on leudompaa.

Kuva: Markus Sirkka