Ilmaisnäyte

Tämä on ilmaisnäyte Suomen Luonnon maksullisesta sisällöstä. Suomen Luonnon digitilaajana pääset lukemaan kaikki digiartikkelit sekä saat pääsyn lehtiarkistoon. Tilaa >

Kiristyvä pakkanen on saanut talitiaiset liikkeelle. Yksi tulee ikkunan taakse kurkistelemaan sisään tupaan kuin tiedustelija konsanaan. Hei, lisää ruokaa lintulaudalle!

Talitiainen on myös samassa talviparvessa viihtyvän sinitiaisen puolestapuhuja. Mutta missä ovat metsätiaiset?

”Talitiainen on tiaisista voimakkain ja isoin, joten sillä on varaa siellä vähän elvistelläkin”, sanoo yliopistonlehtori Seppo Rytkönen Oulun yliopistosta. Hänellä on rutkasti kokemusta tiaisparvista ja niiden koostumuksista jo 1990-luvulta lähtien.

Talitiainen on tiaisten kunkku niin kokonsa kuin määränsäkin puolesta.

”Tänä syksynä palasin samaan hommaan. Kävin maastossa katsomassa tiaisparvia, niiden lajisuhteita ja määriä. Emeritusprofessori Markku Orellin kanssa olemme penkoneet vuosien saatossa kertyneitä vanhoja aineistoja. Monta vihkoa on kuitenkin vielä katsomatta.”

Jo tässä vaiheessa tutkimusta on nähtävissä, että tiaisten talviparvet ja lajikoostumukset ovat muuttuneet.

”Se pistää miettimään nykyistä luonnon tilaa aika paljon.”

Etenkin hömötiainen on vähentynyt voimakkaasti.

”Talviparviaineistojemme mukaan hömötiaisella on 2010 jälkeen nähtävissä selvä notkahdus, joka on jatkunut aina näihin päiviin asti. Perinteiset hömötiaismaastot ovat täällä Oulun seudulla täynnä talitiaisia”, Rytkönen sanoo.

Tilaa lehti ja digipalvelu

Yksi keskeinen syy laajoja metsäalueita suosivan hömötiaisen ahdinkoon löytyy metsänkäsittelystä ja metsän rakenteen muutoksista. Niitä selvitetään parhaillaan Satu Kumpulan tekeillä olevassa väitöskirjassa.

”Kun katselee netistä metsänkäyttö­ilmoituskarttaa, havahtuu kyllä siihen, että mitähän metsissämme oikein tapahtuu. Kartta on täynnä erilaisia toimenpide­kuvioita. Hömötiainen ja muut tiaiset ovat vain yksi osa tätä luontoa. Kuinka paljon muuta siellä tapahtuu, mitä emme ole vielä havainneet?”

Avohakkuiden lisäksi myös hienovaraisemmilla harvennushakkuilla näyttää olevan selvä vaikutus hömötiaisen taantumiseen. Se huolestuttaa Rytköstä erityisesti.

Kiertolaiselämää ja varastoja

Talviruokinnoilla viihtyvät niin sanonut lehtimetsätiaiset, talitiainen ja sinitiainen ovat kierteleviä tiaislajeja, sillä niillä ei ole vakiintunutta talvireviiriä. Niiden nokat osoittavat aina sinne, missä on ruokaresurssejakin.

Hömötiainen, töyhtötiainen, kuusitiainen ja lapintiainen ovat puolestaan niin sanottuja havumetsätiaisia, joilla on kiinteä reviiri. Ne elävät koko elämänsä muutaman hehtaarin alueella.

”Havumetsätiaisilla on ihan erilainen tapa viettää talvi. Niille oleellista on jo loppukesästä lähtien varastoida ravintoa niin paljon, että ne pystyvät sen turvin olemaan talviajan metsässä”, Rytkönen kertoo.

Varastoille täytyy tietenkin olla sopivia kätköpaikkoja.

”Sen täytyy olla vähintään varttunutta metsää, jossa on tarpeeksi jäkälää ja naavaa sekä rungon rakoja kätköjä varten. Nuoressa metsässä nämä tiaislajit eivät juuri viihdykään.”

Hömötiainen on erittäin uhanalainen havumetsien laji.

Talitiaiset ja sinitiaiset voivat alkusyksystä liikkua metsissä sekaparvissa esimerkiksi hömötiaisten kanssa. Kun sää kylmenee ja tulee lunta, tali- ja sinitiaiset siirtyvät kiertelemään eri ruokintapaikoille ja elävät siellä pulskasti.

Kelin lauhduttua ne lähtevät metsiin katsomaan, mitä kotikonnuille kuuluu. Linnut löytävät metsistä silloin myös ruokaa, kun hyönteiset virkistyvät lämmöstä ja lähtevät liikkeelle piiloistaan.

”Pahoin pelkään, että sieltä löytyy muutakin ruokaa. Aihetodisteita on, että talitiaiset ja sinitiaiset pystyvät käyttämään myös havumetsätiaisten varastoimaa ravintoa. Se on tietenkin ikävää havumetsätiaisille, jos niiden talven varalle täytetty jääkaappi tyhjennetään”, Rytkönen harmittelee.

Ilmaston lämmetessä ja talvien lauhtuessa tali- ja sinitiaiset saattavat viettää yhä enemmän aikaa hömötiaismetsissä.

Sitäkin on tutkittu, miten hömötiaiset suhtautuvat lajikumppaneihinsa tai muihin lajeihin ruokavarastoja kätkiessään.

”Todennäköisimmin ne varastoivat kätköihinsä hämähäkkejä, hyönteisiä ja siemeniä silloin, kun ketään ei ole siinä lähellä katsomassa.”

Hömötiaisten ruokailumaita voi kuitenkin olla kiertelemässä parinkymmenenkin talitiaisen parvia, joten siellä on kyllä silmäpareja tarkkailemassa niiden puuhia.

”Tämä on yksi mahdollinen ihmistoiminnan ja ilmastonmuutoksen aiheuttama epäsuora yhteisön rakenteen kautta tullut uhkatekijä perinteisille havumetsätiaisille”, Rytkönen summaa ja viittaa talitiaisen runsastumiseen ja levittäytymiseen koko Suomeen.

Havumetsien tiaislajit ahtaalla

Talitiainen ja sinitiainen eivät Rytkösen mukaan kuulu varsinaiseen havumetsälintujen talviparvidynamiikkaan.

”Vaikka niilläkin on siellä oma paikkansa. Talitiainen valitsee puusta lähimpänä runkoa olevan ekolokeron, sinitiainen taas kauempaa oksan kärjestä, hömötiainen on siinä keskellä ja pienikokoinen kuusitiainen oksien kärjessä. Tiaisen koko siis määrää paikan. Sen taustalla on lajien välinen dominanssi ja resurssien jakaminen”, Rytkönen selventää.

Etelä-Lappia myöten pesivä sinitiainen on elinvoimainen laji.

Myös tiaislajien määrällä on vaikutusta eko­lokeroihin. Tästä löytyy hyvä esimerkki Ruotsista Gotlannista. Havumetsätiaisista siellä elää vain kuusitiainen.

”Laji on siellä morfologisesti [muodoltaan] erilainen kuin Manner-Ruotsissa, jossa kuusitiainen jakaa ravintolokerikon hömö- ja töyhtötiai­sen kanssa. Mantereella se joutuu tyytymään oksiston kärkeen, kaikista vaarallisimpaan paikkaan. Gotlannissa kuusitiaisella ei ole kilpailijoita, joten se herrastelee siellä koko oksan matkalla, rungosta oksan kärkeen. Tässä on taustalla myös geneettistä erilaistumista.”

Jos kuusitiainen voi Gotlannissa paksusti, niin tekevät myös talitiainen ja sinitiainen täällä Suomessa. Ne ovat tiaisista hyötyneet talviruokinnasta ylivoimaisesti eniten.

”Kun aloin tutkia tiaisia 1990-luvulla, täällä Oulun seudulla ei vielä ollut sini­tiaisia lainkaan. Ensimmäiset sinitiaiset tulivat tänne pönttöpopulaatioksi vuona 1998.

Talitiainen on puolestaan lennähtänyt Pohjois-Suomeen 1950-luvulla, nythän se kolkuttelee jo Jäämeren rajoja. Muutos on ollut valtavan voimakas, ja sen taustalla on ilmaston lämpeneminen ja talviruokinnan lisääntyminen.”

Talitiaisella pyyhkii siis hyvin ja sen olot vain paranevat koko ajan.

”Vuosikymmeniä sitten talitiaistutkimusten alkuvaiheessa ajateltiin, että se ei pärjää täällä, poikastuottokin oli aivan surkea ja elämä sinnittelyä. Etelässä oli kuitenkin niin paljon poikastuotantoa, että linnut joutuivat siirtymään pohjoisemmaksi. Nyt talitiainen pärjää täällä pohjoisessa erinomaisesti.”

Toisin on havumetsien tiaislajeilla. Kun ilmasto lämpenee, lajien painopiste siirtyy pohjoisemmaksi. Eteläiset lajit siirtyvät pohjoiseen, ja pohjoiset lajit – ne eivät voi siirtyä mihinkään.

Uutta tietoa ravinnosta

Tuttuakin tutumpien tiaisten elämässä on vielä paljon sellaista, mitä me ihmiset emme tiedä. Juuri nyt tutkitaan muun muassa niiden ravintoa dna-viivakoodausmenetelmällä.

”Se on ihan mullistanut käsityksemme niiden ravinnosta”, Rytkönen innostuu.

Homma menee näin: Pesäpoikasilta kerätään kakkaa ja kakasta eristetään ravintokohteiden, kuten hyönteisten ja hämähäkkien dna:ta.

”Dna monistetaan ja siitä sekvensoidaan tietyn geenialueen pätkä. Näitä tuntemattomia kakasta eristettyjä dnapätkiä verrataan sitten dnakirjastossa jo olevien, tunnettujen lajien vastaaviin dnapätkiin ja näin saalislajit pystytään tunnistamaan”, Rytkönen valottaa.

Tähän mennessä ravinnon koostumusta on voitu määrittää vain perinteisillä ja epätarkoilla menetelmillä, kuten kiikaroimalla tai videokameroilla.

”Dna-menetelmä on jo nyt paljastanut, että siellä on käsittämätön määrä dna:ta ja lajistoa, satoja perhosia ja muita lajeja. Tämäkin todistaa sen, että ekosysteemi on laaja verkosto, jossa kasvit, hyönteiset, linnut, tiai­set ja pedot kytkeytyvät toisiinsa.”

Ilman monia kasveja syöviä hyönteisiä ei olisi tiaisparviakaan. Lämpenevät keväät voivat kuitenkin tuottaa ongelmia hyönteisiä syöville tiaisille, sillä lämpeneminen siirtää hyönteisten lisääntymisaikaa aikaisemmaksi.

”Lintujen ravinnon esiintymishuippua kutsutaan toukkahuipuksi, jonka muodostavat suurimmaksi osaksi perhostoukat. Ne taas syövät vaikkapa koivunlehteä, kasvavat sitten tiettyyn kokoon ja tippuvat maahan koteloitumaan, täysin pois lintujen saatavilta.”

Linnuille, kuten tiaisille muodostuu täten hyvin terävä ravintohuippu, johon niiden pitäisi ajoittaa sekä pesintä että hyönteisravinnolla varttuvien poikasten syntymä.

”Päätös siitä pitää tehdä kuukautta aikaisemmin. Silloin ei toukista vielä ole mitään tietoa. Pitkien aikojen kuluessa linnuille on kehittynyt kyky ennustaa ajoitus oikein. On tämä ihmeellinen maailma”, Rytkönen puistelee päätään.

Nyt ilmasto on lämmennyt ja toukkahuippu on siirtynyt huomattavasti aikaisemmaksi.

”Linnut ovat kuitenkin pysyneet täällä pohjoisessa suhteellisen hyvin mukana. Hömötiaisen pesinnän ajoitus on meidän mallin mukaan jopa parantanut. Suuri paradoksi on kuitenkin se, että niiden populaatiot ovat romahtaneet.”

Talviruokinnan vaikutukset esiin

Tiaisista oman heimonsa muodostavat parvissa viihtyvät pyrstötiaiset.

”Ne pysyvät omassa porukassaan, mutta eivät paikallaan. Niiden seurassa ei pysty mikään muu lintulaji olemaan, koska ne ovat alati liikkeessä. Parven nopeus vain tehostuu, kun jokainen lintu lentää vuorotellen ja koko parvi ikään kuin vyöryy vauhdikkaasti eteenpäin.”

Pyrstötiaiset syövät muun muassa kirvojen talvimunia.

”Onkohan niiden jakautuminen luonnossa sellainen, että ainoa sopeuma pyrstötiaiselle on lentää päättömällä vauhdilla paikasta toiseen?” Rytkönen naurahtaa.

Parvissa viihtyvä pyrstötiainen kuuluu tiaisille varsin etäiseen pyrstötiaisten Aegithalidae-heimoon.

Talitiainen tulee uudestaan tuvan ikkunalle ja kopauttaa siihen kevyesti. Ruokaa!

Ruokintapaikalla isokokoinen talitiainen dominoi pienempiään.

”Sillä on laajempi search radius eli etsintäsäde, joten se pystyy skannaamaan ravinnon paljon kauempaa kuin esimerkiksi sinitiainen. Sinitiainen taas on luonteeltaan ärhäkämpi, mutta sekään ei mahda fyysisesti mitään isommilleen.”

Talitiaisen kanta olisi huomattavasti pienempi ilman ihmisen tarjoamaa talviruokaa, havumetsätiaisten reviireillä sydänmailla ei taas juurikaan edes ole ruokintoja.

”Suurin osa metsien tiaisista ei hyödy talviruokinnasta, mutta sini- ja talitiaisten määrää metsissä se lisää. Samalla lajien yhteisörakenne muuttuu totaalisesti. Siellä voi olla erilaisia vuorovaikutustekijöitä, jotka sitten vaikuttavat myös lajien väliseen tasapainoon. Siitä olisi hyvä saada lisää tutkittua tietoa”, Rytkönen sanoo.

Pohjois-Suomen metsien lapintiainen on silmälläpidettävä.

havumetsän tiaisethömötiainenkuusitiainenlapintiainenlehtimetsätiaisetOulun yliopistopyrstötiainenSeppo Rytkönensinitiainentalitiainentalviruokintatiaisten talvitöyhtötiainen

Tunne luontosi

Tilaamalla Suomen Luonnon pysyt ajan tasalla luonnon tapahtumista ja tuet suomalaisen luonnon suojelua.
Digiarkistossa näköislehtinä lähes koko lehden 81-vuotias historia.