Kaamoksen saartamalla Jäämerellä ainoat valot hohtavat jäiden keskellä ajelehtivassa saksalaisessa tutkimusalus Polarsternissa. Alusta ympäröivällä jäälautalla tutkijat keräävät kuumeisesti tietoa ilmastonmuutoksesta. Ankara viima pyyhkii hangen pintaa ja kohmettaa tutkijoiden sormet. Uteliaat jääkarhut tulevat nuuhkimaan tutkimuslaitteistoa.

Kansainvälinen voimannäytös

Yhteensä 389 päivää kestänyt tutkimusmatka, MOSAiC (Multidisciplinary drifting Observatory for the Study of Arctic Climate), päättyi 12. lokakuuta 2020, kun tutkimusalus Polarstern palasi kotisatamaansa Saksan Bremerhaveniin.

Saavutettuaan lokakuussa 2019 kaukaisen Siperian rannikon Polarstern oli ajelehtinut tuulten ja jäiden armoilla Jäämeren ja Pohjoisnavan halki Grönlannin itärannikolle. Kyseessä oli ensimmäinen talven yli kestänyt mittava tutkimusmatka pohjoiselle Jäämerelle. Matka oli kunnianosoitus norjalaiselle tutkimusmatkailija Fridtjof Nansenille, joka ajelehti Fram-aluksellaan saman jäisen reitin vuosien 1893 ja 1896 välillä. Nansenilla oli tuolloin vastassaan huomattavasti enemmän jäätä.

Arktinen jää hupenee huolestuttavaa vauhtia. Ilmastonmuutos etenee Arktiksella yli kaksinkertaisella vauhdilla muuhun maailmaan verrattuna. MOSAiC:in tavoitteena oli auttaa ymmärtämään paremmin meren, jään, ilmakehän ja eliöiden välistä vuorovaikutusta, jotta ilmastonmuutosta ennustavista malleista saataisiin tarkempia. Tätä tarkoitusta varten Polarsterniä ympäröivälle jäälle perustettiin sadoista tutkimuslaitteista koostuva näytteenottoverkosto.

Haluatko lukea jutun?

Oletko jo tilaaja? Kirjaudu tästä

🌍 Luotettavaa ja tutkittua tietoa luonnosta ja ympäristöstä
Palkittua ja asiantuntevaa luontojournalismia.

🔓 Tilaajana opit tuntemaan luontoa ja eri lajeja ja saat syvällistä tietoa muuttuvasta ympäristöstämme
Tilaukseen sisältyy rajaton pääsy digiarkistoon. 

🌿 Tilaamalla Suomen Luonnon tuet luonnonsuojelutyötä.
Tuottomme käytetään Suomen luonnonsuojeluliiton työhön.

📌 Tilaa nyt – ensimmäinen kuukausi vain 1 €!

Lehti + Digitilaus sisältää

  • 10 painetun lehden numeroa vuodessa.
  • lehtiartikkelit lisämateriaaleineen (videoita, ääniä, lisäkuvia) helposti verkossa luettavassa muodossa.
  • vain verkossa julkaistavat jutut.
  • näköislehden.
  • arkiston vuodesta 1941.

Digitilaus sisältää

  • lehtiartikkelit lisämateriaaleineen (videoita, ääniä, lisäkuvia) helposti verkossa luettavassa muodossa.
  • vain verkossa julkaistavat jutut.
  • näköislehden.
  • arkiston vuodesta 1941.
arktisarktis muuttuuilmaston lämpeneminenilmastonmuutosjääjääkarhujääkarhutJäämerijään sulaminenkalatmerijääMOSAiCPolarsternTutkimustutkimusmatka

Tilaa Suomen Luonto

Opi tuntemaan luontosi ja tue sen suojelua!
Suomen Luonto digitilauksen ensimmäinen kuukausi nyt 1 €!