Tuulen tuomana leiripaikalle

Navakka tuuli tanssittaa jään päällä olevaa irtolunta vinhoiksi pyörteiksi. Kaivaudumme huppujemme suojiin, jotta viima ei käy poskiin. Onneksi tuuli on myötäistä ja tarttuu ahkioihimme ja selkiimme takaapäin.

Auringonlaskussa kohti leiripaikkaa

Olemme joutuneet ajamaan lumen perässä useita tunteja, sillä helmikuinen lumitilanne etelässä rannikon tuntumassa on ollut kurja. Olimme alun perin suunnitelleet hiihtoretkiviikonloppua Kurjenrahkan kansallispuistoon susia kuuntelemaan, mutta alkuperäinen ajankohta vaihtui lopulta varaviikonloppuun ja kohdekin ehti vaihtua jo neljänteen varapaikkaan. Sudet saavat nyt jäädä toiseen kertaan. Leivonmäen kansallispuistoon kuuluvan Rutajärven jäältä löydämme sen verran lunta, että hiihto käy vaivatta.

Aurinko on jo matalalla, kun saavumme leiripaikalle. Telttoja on hankala kiinnittää kovaan, vähälumiseen maahan. Kiiloja saa hakata halolla, jotta ne porautuvat jäähän. Saamme kuitenkin leirimme pystyyn ja ehdimme nauttimaan upeasta auringonlaskusta ennen pimeän saapumista.

Upea auringonlasku

Päiväretki ilveksen ja ahman mailla

Tuuli laantuu aamuyöstä ja heräämme aamuvarhaisella hiljaisuuteen. Vallitsee vaaleanpunainen hetki. Aurinko on nousemassa vesistön lähes tyystin halkaisevan Joutsniemen harjumuodostelman takaa.

Telttaleiri

Lähdemme hiihtämään päiväreput selässä järven poikki. Olin ihmetellyt yöllä metsästä kantautuvaa eläimen ääntä, jota en tunnistanut. Järven jäällä törmäämme jälkijonoon, joka kielii aamuyön vierailijasta: hangessa risteilee tuoreet ilveksen jäljet. Otus on tullut kohti leiriä ja kääntynyt ensimmäisestä teltasta ainoastaan kahdenkymmenen metrin päästä. Kurjenrahkan susien sijaan saimmekin Leivonmäen ilveksen naapuriksi.

Suuntaamme suksemme Haapasuolle, sillä metsän pohjalta loistavat kivet ja juurakot hangen läpi. Suolla lunta riittää hiihtämäiseen, vaikka itse suo ei kunnolla jäässä olekaan. Suksi kuitenkin kantaa erinomaisesti hangella. Pelkästään kengin tassutteleva saattaisi kastella sukkansa suonsilmäkkeissä ja suolampien reunojen petollisilla jäillä.

Metsänpohjalla hanki on ohut

Aurinko hellii hiihtäjää, vaikka se ei vielä kovasti lämmitä. Umpihangessa teemme latua kohti Haapasuon laidan lintutornia. Latuakin suolle ajetaan, mutta me haluamme kulkea omia teitämme. Suon laajuuden käsittää vasta tornin huipulta.

Maisema lintutornista

Ilveksen jäljet eivät ole ainoat, jotka kertovat metsän ja suon eläimistä. Hirvi on jolkotellut raskain askelin suon läpi ja sen sorkat ovat painuneet syvälle hankeen. Myyrät ovat kipittäneet kevyinä hangen päällä ristiin rastiin. Orava puolestaan on kivunnut puuhun ja teeret viettäneet yönsä kiepissä. Yksi jälkijono kuitenkin yllättää meidät, sillä tällaisia isoja tassunpainalluksia on tullut harvoin itse nähtyä. Ahma on liikkunut alueella. Jälleen upea suurpetohavainto, josta ilahdumme kovasti.

Ahman jäljet

Päivä kuluu leppoisasti hiihdellen ja illaksi palaamme leiriin. On luksusta päästä nauttimaan illasta nuotion äärellä. Juomavesien sulattelu lumesta hoituu samalla nuotion lämmössä. Suunnittelemme seuraavan päivän retkeä. Vielä huomenna saisimme nauttia puolipäivää hangista, ennen kuin edessä olisi leirin purku ja paluu kotiin.

Nuotion äärellä

Järven jäällä

Lähdemme seuraavana aamuna suksimaan järven jäitä pitkin Kirkkoselälle. Törmäämme jälleen ilveksen ja luultavasti samaisen alueella liikkuneen ahman jälkijonoihin. Muita eläinhavaintoja ovat ylitse lehahtaneet metsot ja taivaan harmaudessa lentävät korpit.

Pakkanen on kiristynyt yön aikana reiluun kymmeneen asteeseen. Kuura on takertunut rannan leppiin ja jäälle on syntynyt ilman kylmetessä lukuisia halkeamia paukkeen seurauksena. Maisema on pilvisenäkin päivänä satumaisen kaunis.

Matkassa kulkee mukana jääsauva jään kantavuuden arviointiin, mutta sille ei tule käyttöä. Järvi on tukevasti jäässä, emmekä mene lähelle etukäteen selvittämiämme virtapaikkoja. Kaulalla roikkuvat naskalit kuitenkin kaiken varalta – jos ei muuten, niin hyvänä esimerkkinä muille jäällä liikkujille. Heittoliinakin on pakattu käden ulottuville. On parempi varautua, kuin katua jälkikäteen, jos jotain yllättävää tapahtuisi.

Kirkkoselän jäillä

Kaikki sujuu kuitenkin käsikirjoituksen mukaan. Paitsi leirissä saamme kokea yhden yllätyksen. Telttakiilat ovat jäätyneet kovaan maaperään sen verran tiiviisti, ettemme saa niitä kiskottua irti. Keittelemme lisää vettä lumesta, sillä kiehuva vesi on ainoa keino sulattaa kiilat irti. Toisaalta, eihän meillä ole kiire täältä pois, vaikka arki onkin kohta taas vastassa. Luonnonhelmassa viihtyisi mieluusti pidempäänkin.