Kuva: Alice Karlsson

Linturetkeni sai vauhdikkaan lopun lauantaina 20. huhtikuuta kun osuin Helsingin Vanhankaupunginkoskella melojien harjoituksiin. Ilma oli suloisen lämmin, mutta Vantaanjoki ryöpytti hyistä vettä uoman täydeltä. Meloja laski kanootillaan ihmettelevän yleisön eteen kuin tyhjästä. Välillä kanootti seisoi pärskeissä ja välillä se kiisi herneenpalkona aallonharjalla muutaman kymmenen metriä. Yleisö otti kuvia ja meloja nautti suosiostaan silmin nähden. Yhä uudestaan hän ohjasi kanoottinsa paikkaan, missä vastakuohut pitivät sen paikoillaan. Tasapainon säilyttäminen edellytti taitavaa melankäyttöä.

Ponnisteluista huolimatta mies alkoi lopulta hyytyä. Hän meloi suvantoon ja puhalteli jäisiin näppeihinsä. Paksuista hanskoista ei tainnut olla paljoakaan apua, sillä ne olivat täynnä vettä.

Kun taituri kapusi rannalle, oli koskea tulossa alas jo seuraava hurjapää. Ilmainen näytös jätti iloisen mielen.

Alice Karlsson

 

Ps. Linturetkeni satoa: kuovi, ruskosuohaukka, hiirihaukka, viisi kurkea, useita harmaahaikaroita, töyhtöhyyppä, tiltaltti ja kaksi taivaanvuohta.