Kuva: Jorma Laurila

Minua ajaa luonnon poluille muun muassa etsimisen ja löytämisen riemu. Tänään voin mennä katsomaan joko rentukat kukkivat Helsingin Lammassaaren pitkospuiden luona ja näkyykö viereisellä Kuusiluodolla keto-orvokkeja.

Kasvitieteilijä Seppo Vuokko kertoi, että hän käy joka kevät tervehtimässä kangasvuokkoja eräällä harjulla kotinsa lähellä Kaakkois-Suomessa. Toistaiseksi ne ovat olleet siellä, ja ah – miten autuaalta se tuntuukaan. Se on kuin tapaisi hyvän ystävän pitkästä aikaa.

Kasvimatkailu on tulossa. Ruotsissa se on jo yleistä, siellä käydään pitkien matkojen päästä bussilasteittain katsomassa joko kirjopikarililjat tai kämmekät kukkivat. Meillekin ilmiö on selvästi rantautumassa – pioneereina ovat tietysti kasvitieteilijät.

Pian ilmestyvässä (10.5) Suomen Luonnossa esittelen orkideoihin hullaantuneen kasvitieteen dosentin Aulikki Salmian. Hän on matkustanut kämmeköiden, Pohjolan orkideojen, perässä jo 38 vuotta oppaanaan hyvä tuntemus kasvupaikkavaatimuksista ja aikaisemmat havainnot. Välillä kasvien löytäminen on vaatinut tunteja tai jopa vuorokausia. Voi vain kuvitella, miten kauan esimerkiksi erittäin harvinaisen pikkulehdokin löytyminen valtavasta Abiskon kansallispuistosta kesti vaikka Salmia tiesikin, että etsintä oli keskitettävä ”kosteille, kalkkipitoisille paikoille tunturikoivikossa ja ala-alpiinisessa vyöhykkeessä”.

Minä löysin kuvassa olevan miehenkämmekän aikoinani Virosta. Luonto-oppaana oli silloin lehtemme Kysy luonnosta -asiantuntijaporukka, muun muassa Seppo Vuokko. Kuvasta näkee miten suuren ilon pieni kasvi voi tuottaa.

 

kangasvuokkokämmekkämiehenkämmekkäorkidea