Telkkarissa kerrottiin joitakin kuukausia sitten, että tanskalainen nautiskeluun keskittyvä trendi hyggeily on saapunut myös Suomeen. Piti oikein tarkistaa, ettei kyseessä ollut Putouksen Viikkokatsaus – niin paljon hygge itsestään selvyytenä minua nauratti. Ei ollut, se oli Ylen uutislähetys.

Nautiskeluun, kiireettömyyteen ja rentoiluun kannustavaa hyggeilyä kehotettiin viettämään kynttilän valossa ja viltin alla kirjaa lukien. Kyllähän me suomalaiset nyt tuo osataan. Ei kai siihen tarvita virikettä naapurimaasta?

No, nyt uutta trendiä pukkaa jo askelta lähempää Suomen rajoja, Ruotsista. Sieltä meille tarjoillaan lagomia, jossa vaalitaan kohtuullista ja tasapainoista elämäntyyliä kodin sisustuksessa. Lagomisti elää ekologisesti kestävällä tavalla energiaa ja vettä säästäen, kierrättäen ja mahdollisimman jätteettömästi. Ainakin Laihialla tämä trendi on tunnettu jo vuosisatojen ajan täällä Suomessakin.

On hyvä, jos omaan arkeen ja tekemiseen saa uutta virtaa näistä ”uusista” trendeistä, vaikka niistä tuleekin elävästi mieleen satu keisarin uusista vaatteista.

Pitäisikö meidän suomalaistenkin kehittää nyt kiireen vilkkaa jokin oma ”uusi” trendi, jota ainakin naapurimaissa jäljiteltäisiin innokkaasti?

Miten olisi käpyily? Kun mielentila on hygge ja kodin sisustus lagom, voisi ihminen itse olla kotoisasti ulkoileva käpyilijä. Tämä trendi noudattaisi hyggeilyn ja lagomismin tapaan ekologisuutta, hyvää oloa ja rentoilua.

Käpyilijä nauttisi luonnon pienistä ihmeistä – kuten kuusen- ja männynkävyistä – tietysti vain ulkoisesti niitä ihailemalla ja katselemalla. Pikkuruiset, mutta läheltä katsottuna äärettömän kauniit sammalet ja jäkälät olisivat myös käpyilijän kiinnostuksen kohteena sekä istuskelu lähiluonnossa. Käpyilijä kyykistyisi ihmettemään muurahaispesää, seisahtuisi katsomaan talitiaista ja väistäisi polkua ylittävää kastematoa.
Akkunsa käpyilijä voisi ladata puuhun nojaten tai kivellä istuen.

Joutilas oleilu, luonnon ihmettely sekä katselu ja siitä nauttiminen riittäisivät. Ja samalla olisi uusimman trendin aivan ytimessä, käpyilijä.

Lue lisää kuusen- ja männynkävyistä ja käpysatoennusteista 19. tammikuuta ilmestyneestä Suomen Luonnosta.

hyggekäpyilylagom

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.