253/365

Kävelin äsken asuinkatua myöten. Aurinkoinen päivä synnytti liian jyrkkiä valoja, mutta toisaalta niin paljon valoa, että ihmettelin erilaisten pensaitten syksyistä väri-, marja- ja hedelmäloistoa.

Pieni viiniköynnös, joka oli elänyt unohduksissa Ruususen unta toistakymmentä vuotta, innostui yllättäen ensi kertaa hyvään kasvuun ylivuotisista varsistaan. Ehkä olen käsin työnnettävällä ruohonleikkurillakin sen joskus huomaamattomuuttani katkaissut. Mutta nyt on komeat rypäleet (kuva yllä), ainakin maistamisen verran!

Vieressä kasvaa köynnöskuusama, joka myös on saattanut osaltaan kätkeä viiniköynnöksen. Köynnöskuusaman kukkimisesta oli kesällä blogikin, nyt kuvassa tummanpunaiset komeat marjat pienissä tertuissa. Saa nähdä, iskeekö mustarastas nokkansa niihin. Täytyy tarkistaa, ovatko myrkyllisiä.

Kolmas on ihan ihmeellinen. Kuin persikoita pajussa. Tai hyvin pieniä omenoita varpuvartisessa matalassa kiviaitaa täydentävässä kasvustossa. Kuulen nimen kvitten, ja olen saanut joskus maistaa hilloakin. Pienen pieni päärynänsukuinen pensas ja kirkkaan keltaiset hedelmät kiinni varressa. Ihmeellisen kaunista syksyä!

 

KvittenKöynnöskuusamapuutarhasyksyViiniköynnösvuosi luonnossa

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.