49/2022

Ikivanhaksi puu ei tietenkään ehdi yhden sukupolven aikana. Elleivät ikipuut olisi lähteneet kasvamaan luonnonmetsissä tai luonnonniityillä tai pihoilla kauan sitten, ihan eri vuosisadoilla ja tuhannellakin, esimerkiksi puolen tusinaa tai kymmenen ihmisen sukupolvea sitten, ei olisi ikivanhoja puita eikä metsiä. Ja on riski, että kohta on vielä vähemmän.

Monet tammet, joita esimerkiksi Virossa olen kuvannut, ovat useamman vuosisadan takaa. Joku puu on nähnyt maailmaa 1600-luvulta alkaen, toinen on saanut alkunsa 1700 -luvulla, joku jopa näitä varhemmin.

Moni tammi on osattu jättää kasvamaan graafiseksi koristukseksi pelloille ja niityille sekä metsiin jo vuosisadoiksi ja ne kuuluvat maisemaan edelleen jopa vuosisatoja. Eli kestäväksi tämän puu-monimuotoisuuden tekee, että ihmiset ovat valveutuneesti suojelleet tammet tai muut vanhat puut ja metsälöt erilaisilta uhkilta vuosisatoja. Onpa puita arvostettu myös pyhinä puina.

Suomessa tulisi suojella ikihonkia, aihkimäntyjä ja vanhoja petäjiä sekä kuusia, mutta myös esim. raitoja, jotka vanhetessaan ovat yllättävän komeita, ja tietysti haapoja, terva- ja harmaaleppiä, metsälehmuksia ja kaikkia jaloja lehtipuita sekä jokaista vielä jäljellä olevaa ikimetsää. Aidon monimuotoisuuden säilyminen tulisi koskea kaikkia vanhoja metsiä ja metsänhoidon periaatteita.

Kuinka kiitollisia tulevat sukupolvet olisivatkaan, jos osaisimme! Silloin ihailtaisiin ja ihmeteltäisiin kaukokatseisuuttamme niin metsätalouden kuin metsien suojelun kannalta.