Ruovikoiden ja kosteikkojen kätköissä järvien, merien sekä jokien rannoilla, Lapissa myös soitten runsaskasvustoisissa pajukoissa elelee pajusirkku. Se on pärjännyt paremmin kuin moni sukulaisensa, vaikka pajusirkkuakin kannattaa pitää silmällä.
Naaraspukuinen pajusirkku syksyisessä ruovikossa. Kuvat: Samuli Haapasalo
Pajusirkku on melko huomaamaton kuten kuvan naaraspukuinen lintu, hieman piileskeleväkin. Koiraan juhlapuvun musta pää ja kurkku sekä valkea kaulahuivi erottuvat paremmin.
Ei pajuriskkua kuitenkaan ole kovin vaikea löytää, kunhan kulkee rauhassa sen biotoopeilla. Selkeä ja kantava kutsuääni ”tsiiii” auttaa linnun huomaamisessa ja määrityksessä.
Lennossa pajusirkku hyppelehtii nykyttävästi, pyrstön reunasulat ovat valkeat. Niittykirvisen lento on samantapainen, mutta sen ääni on terävä ist ist.
Kuvan syysmuutolla tätä vuonna kuvattu pajusirkku on Viron Matsalunlahdelta. Se on naaraspukuinen ja läheltä kiikaroituna sopivassa valossa hyvinkin kauniisti juovainen. Samalla huomaa, että linnun suojaväri on hyvä.
Hyvin pieni määrä pajusirkkuja talvehtii Suomessa. Niitä voi kiikaroida lintutorneista tai kuulla lintulahtien pitkospuita kulkiessa tuon tsiiii -äänen, jonka muistaa kerran tunnistettuaan pajusirkuksi. Muuttavat pajusirkut palaavat nekin huhtikuun alusta alkaen.
Yksi sirkku, kultasirkku, on jo kadonnut Suomesta. Toisen, peltosirkun kanta on dramaattisesti (yli -95 %) pienentynyt. Lähisukuisen, pulmusen sukuun luettavan lapinsirkun kanta on alentunut. Helposti havaittava tunturirakkojen pulmunen on selväsi vähentynyt. Vähälukuinen pikkusirkku on vaikeampi havaita, mutta myös sen kanta on aleneva. Ensin voimakkaasti lisääntynyt pohjansirkku kadotti viime vuosikymmeninä kantaansa vahvasti alaspäin, mutta on nyt on näkynyt merkkejä jopa elpymisestä. Korea keltasirkku on kannaltaan ylivoimaisesti vahvin sirkuistamme.
Löytyisiköhän talvehtivia pajusirkkuja tällä viikolla Viikiltä tai muilta isoilta ruovikkoisilta tai pajukkoisilta reheviltä merenlahdilta Etelä- ja Länsi-Suomesta.