Pesueen pienimmän sunnuntaiset sirkustreenit ovat toistaiseksi olleet tauolla. Olen halunnut nauttia näistä vapaista pyhäpäivistä retkeillen. Eräänä tammikuun sunnuntaina kutsuin ystäviä – isoja, pieniä ja yhden karvaisenkin – yhteiselle luontoretkelle. Kohteeksi valitsimme Espoossa, Nuuksion kupeessa olevan Sorlammen luontopolun.

Perillä meitä hieman nauratti, kun olimme kaikkein pahimmilla liukkailla valinneet luontoretken kohteeksi juuri luontopolun. Varsinkin lasten mielestä jäiset polut olivat kuitenkin pelkästään hauskoja, kun reittiä pääsi kulkemaan milloin luistellen, milloin peppumäkeä laskien.

Liukastelimme Sorlammen kierrosta myötäpäivään noin kahden kilometrin päässä olevalle keittokatokselle. Jopa porukan pienimmät kulkivat ilman marinaa. Taisi olla nuotioeväiden ja jälkiruuaksi varattujen vaahtokarkkien paistaminen mielessä. Kakkosjälkkäriksi lapset vielä nappasivat jääpuikkotikkarit.

Nuotiopaikalta jatkoimme eteenpäin ja kiersimme koko viiden kilometrin kierroksen. Lapsetkin jaksoivat uskomattoman hyvin eväiden ja seuran voimalla. Hyväksi kannustimeksi havaitsimme kehotuksen, että lapset saavat johtaa.

Reitin varrella olevat hiidenkirnut ja luolat jätimme liukkauden vuoksi tällä kertaa tutkimatta. Onpahan hyviä syitä palata Sorlammelle uudestaan!

Kohde sopii myös meidän pesueen kaltaisille autottomille retkeilijöille, sillä Espoon keskuksesta pääsee bussilla parinsadan metrin päähän luontopolusta. Lisäksi luonnossa voi hyvillä mielin tavata kavereita silloinkin, kun pandemia jyllää.

EspooluontopolkuluontoretkiNuotiopaikkaNuuksioSorlammen kierrosSorlammen luontopolkuSorlampiUudenmaan virkistysalueyhdistysUuvivaahtokarkkiystävät

Hyvän mielen joululahja

Anna lahjaksi lumoava luontokokemus.
Tilaamalla Suomen Luonnon tuet suomalaisen luonnon suojelua.