67/2020

Kanadanhanhessa hienointa ovat sen töräytykset kesäillassa ja aamulla järvellä. Aivan parhaita hopeatorven puhalluksia.

Kanandanhanhi on nykyisistä meikäläisistä hanhista suurin, sekin antaa melkoista näyttävyyttä – metrinen lintu kun laulujoutsen on puolentoista.
Koko tulee osaltaan siitä, että kun kanadanhanhella on lukuisia alalajeja ja Euroopan kanta perustuu paljolti niistä isoimpaan. Nykyään osa alalajeista on tulkittu myös omiksi lajeikseen.

Ensimmäiset kanadanhanhien istutukset on tehty Englantiin jo 1600-luvulla, Suomen kanta perustunee osaksi Ruotsin istutuksiin.

Kanadanhanhi ruokailee enimmäkseen vesissä.

Onnistuneita istutuksia on tehty Turun ja Rauman seudulla 1970-luvulla, vaikka hyviä yrityksiä oli jo varhemmin. Kanadanhanhi pesii enempi yksittäin, joutsenen tapaan, mutta myös pikkuryhmissä. Se saapuu aikaisin ja voi myös talvehtia Suomessa.

kanadanhanhivuosi luonnossaäänet

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.