38/2022

Tässä muutama kuvaa tämän vuoden muutosta eilispäivältä. Kuvat ovat Viron Läänemaalta.

Alla olevassa kuvassa on kolme kurkiparia poikasineen ja kaksi muutakin kurkea omassa pienessä parvessaan. Nuoret saavat vanhemmilta edelleen hyvää oppia. Vielä ne ehtivät liittyä isoihin parviin ja valmistautua muutolle. Kun tällaisia pieniä perheryhmiä ja perheitä oli aika paljon, siitäkin voi päätellä, että muuton huippu taitaa olla vasta tulollaan. Perheet matkaavat myös suurissa parvissa usein yhdessä.

Huomasin, että joku kurkiparvi on ehkä edellisen päivän iltana saapunut tutuille ruokamailleen. Kuitenkin viljelytavat olivat muuttuneet. Ruokaa kaikilla vanhoilla tutuilla sänkipelloilla ei ehkä olekaan tarjolla. Se voi vaikuttaa muuttolennon levähdys- ja tankkauspaikkoihin ja jopa siirtää muuttoreittien kulkua.

Hyvät, turvalliset yöpymispaikat ovat kurjille tärkeitä muuttomatkalla. Tässä kurkia kokoontuu Pögarin lahden rannassa matkallaan yöpymispaikkaan. Viron Läänemaalla yöpymispaikat ovat perinteisesti matalien merenlahtien luotoja, jossain suurten soiden allikoita. Niille maanisäkkäät eivän pääse.

Nuoret oppivat levähdys- ja yöpymispaikat vanhemmiltaan. Meriveden korkeus vaikuttaa päivittäisiin valintoihin. Jos meren pinta on liian korkea, jotkin osin vedenalaiset levähdyspaikat eivät sovikaan. Pitää löytää uusi.

Ehkä tämä reipas laskeutuminen johtaa hyvälle ruokaniitylle.

kurkiLäänemaasyksysyysmuuttoVirovuosi luonnossa

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.