25/2022

Laulurastas, sen kuulas laulu, taiteellinen tavaus, metsälinnun väsymätön tunnelman luominen, on suomalaisille läheinen. Laulurastas on tuttu ja melko yleinen.

Laulurastas kuitenkin piilottelee, esillä se on korkealla ja kaukana kuusen latvassa laulamassa. Joskus se livahtaa lähellä, ohut ”tiks” ääni vain kuuluu ja se katoaa samassa näkymättömiin. Laulurastas muuttaa öisin. Niinpä tämä kuva on harvinainen, kun siinä onnekkaasti yhtyy monta sattumaa.

Korennot nousevat muodonvaihdoksessa päivänä parina vuodessa suolampareista. Veden ja ilman lämpö ehkä tuulikin vaikuttavat ajoitukseen. Sattumalta osuin olemaan piilokojussa kun oli oikea päivä. Sattumalta myös laulurastas oli löytänyt nokallisen korentoja, kun niitä juuri tänään osui nousemaan suosta. Jostain syystä rastas vielä pysähtyi yhdeksi ohi kiitäväksi hetkeksi suon aidan katkenneen kelon latvaan – aivan edessäni. Löysikö se ehkä vielä yhden siipiään suorivan korennon. Vai katsoiko se, että reitti pesälle on selvä ja turvallinen. Tai sitten lintu vain ihasteli hetken kesäillan kauneutta suolla.

Ehdin saada pari kuvaa ennen kuin laulurastas kiirehti eteenpäin ruokkimaan poikasiaan metsän kätköihin. Pian se oli kadonnut metsäänsä. Siihen osui hyvät valot. Ja sen metsästä aukesi hämärä tummuus, suojaisa kotimaisema. Olin kovin tyytyväinen.

Kuvaamani sattumat yhdessä ovat monin verroin harvinaisempia kuin että olisin kuvannut tänä yönä karhun tai muun suuren petonisäkkään lammen rannassa peilautumassa vettä vasten. Korentojen muodonvaihdos ja laulurastaan nokantäysi, kesäillan valot, puiden tunnelma ja taustalla kutsuva metsä, sain ne nopeassa improvisaatiossa onnella samaan otokseen. Tilanne antoi merkityksellisen kuvan laulurastaasta, piilottelevasta kauniin laulun taitajasta, harmaanruskeasta linnusta luonnollisessa ekologisessa ympäristössään, eri näkökulmat kerrottuina yhdessä kuvassa.

Heijastumat vedessä jäivät graafisena muistumana hämärtyvään iltaan.