24/2022

Piilokoju sopii erityisen hyvin sellaisten lintujen ja nisäkkäiden katseluun ja kuvaamisen, jotka olisivat avoimesti kulkien häiriöille alttiita. On myös paljon sellaisia eläimiä, joita vain äärimmäisen harvoin kohtaa näkö- ja kuvausetäisyydellä – mutta piilokojusta voi onnistua.

Näin kesäaikaan piilokojussa kuvaaja tai havainnoija tyypillisesti viettää aikaa iltapäivän lopulta yli yön aamukahdeksaan. Sen jälkeen maistuu jo puuro ja kahvi.

Joskus piilokojussa voi olla hiljaista, odotettua kohdetta ei näy eikä kuulu. Yleensä pitkä, yön, parinkin yön odotus kuitenkin tulee palkituksi. Eikä koskaan ole ihan hiljaista, on muutakin seurattavaa.

Valkoviklo, hieno, siro kahlaaja, jolla on kirkkaat heleät äänet, ilmestyi rantaniitylle niin illalla kuin aamullakin.

Piilokojusta voi katsella esim. tuttujen ja yleisten lajien käyttäytymistä. Tyynellä mielellä voi aivan rauhassa, ilman kiireitä vain hiljaa tarkkailla ja nauttia. Tai antaa katseen – ajatuksenkin – harhailla vapaasti maisemassa, ja ihailla vaikkapa nyt alkukesään vihreän heleitä värejä erilaisissa valoissa! Tekee hyvää olla joskus vaiti!

Metsäviklo, valkoviklon sukulainen näyttäytyi aamu-usvissa.

Ja mikä riemu, kun odotettu lintu tai eläin ilmestyy kuin tyhjästä viimeisissä hyvissä valoissa! Ja vaikkei tulisikaan, hauska kokemus odottaessa ovat useinkin muut spontaanit kohtaamiset. Aina tulee eteen jotakin kiinnostavaa.

Tämän blogissa on esimerkkeinä yhden yön, viime viikon maanantai-iltapäivän ja tiistaiaamun välisiä tunnelmia ja havaintoja. Paikka oli Lieksassa, Erä-Eeron piilokojulla. Käypä joskus kurkistamassa. Tätä voisi perustella vaikka kahden virolaisen miehen keskustelulla – kun kerran kuvasin virolaisessa pikkukylässä, eivätkä arvanneet, että ymmärrän heidän puheensa: ”voihan sitä noinnii aikaansa viettää!”

Tavikoiraat metsälammella.

Iltatuuli väreilee lammen pinnassa. Tummassa lammen vedessä tavi-koiraiden höyhenistön värit pääsevät alkukesän illan valoissa hienosti oikeuksiinsa.

Myös kaunisääninen valkoviklo heläyttää huutonsa ja ruokailee heinikossa. Sen kuva on ylempänä.

Ei vielä täyteen väriinsä ehtinyt nuorehko laulujoutsen seilaa hiljaa iltavalon kultaamassa vedessä.

Nuorehko laulujoutsen lipuu kultaisessa vedessä.

Aamulla – valo tuli tietysti nyt uudesta suunnasta – koivut hehkuvat kevään vihreimmissään, värit korostuvat viistoon vastavaloon. Takana nousee tummanpuhuvana natura-alueen  kuusirinne kätkien latvoihinsa sinipyrstön, nyt vain tunnelmassa, korviini en sen laulua saa.

Varhain aamulla tavi ruokailee vuorostaan kastepisaroiden koristelemassa rannassa.

Tavi usvan kosteuttamalla rantaniityllä.

Myös metsäviklo piipahtaa kaatuneen kelon päällä aamu-usvassa. Metsäviklon kuva ylempänä, valkoviklon alapuolella.

Ruokailemaan tullut harmaalokki on tosi ilmeikäs näky rannalla, ehkä vähän rohjo tähän ympäristöön. Ehkäpä se löysi tänne Patvinsuon kansallispuiston suoaukeilta.

Harmaalokki on saapunut etäältä, järvenseliltä tai suurelta Patvinsuolta.

Ja tulihan sieltä metsän siimeksestä jo illalla ahmakin, heitti lenkkinsä, ja jatkoi taas juoksuaan metsien peittoon.