227/365

Ikivanhassa tanssipaikkojen hitissä lauletaan tunteella luuumpeeenkukka…Se sopii hyvin hittiin, sillä lumme on suorastaan hitti myös järvimaisemassamme ja merenlahdillakin. Kun joenmutkissa on sopivia suvantoja, lumme menestyy myös niissä.

Lumpeita on Suomessa kaksi tai kolme lajia. Nimittäin Isolumme ja Pohjanlumme, jotka kuitenkin risteytyvät ja joita tyypillisesti pidetään myös saman lumpeen alalajeina ja kutsutaan valkolumpeeksi. Suomen lumme eli pikkulumme on kukaltaan ja lehdeltään selvästi pienempi ja erityisesti metsälammilla esiintyvä laji.

Lumpeet ovat innoittaneet myös kuvaamataiteessa, ehkä tunnetuin on impressionisti Claude Monet´n Lumpeet (1914-17).

Hauskaa, että veden pinnalla kukkiva lummekin sulkee kukkansa yöksi ja usein myös synkällä pilvisellä säällä. Ja on hyvä muistaa, että lumme on kaikilta osiltaan myrkyllinen.

lummePikkulummevuosi luonnossa

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.