Luin taannoin Luonnonsuojelija-lehdestä jutun toimittaja-kirjailija Juha Kauppisesta ja hänen kirjastaan Heräämisiä – kuinka minusta tuli luonnonsuojelija. Samalla havahduin pohtimaan, miksi minun on vaikea kokea olevani luonnonsuojelija, vaikka pyrin työskentelemään luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi. Osittain syynä on tutkijaidentiteetti; osittain se, että teen töitä maatalousluonnon parissa.

Suomessa luonnonsuojelu mielletään ensisijaisesti metsien, vesien tai soiden suojeluksi. Siihen liittyy ajatus luonnon suojelemisesta ihmisen vaikutukselta. Korkein päämäärä on koskematon, luonnontilainen luonto. Tällainen ajattelu sopii huonosti maatalousluontoon, jonka kukoistaminen päinvastoin vaatii ihmistoimintaa.

Maatalousluonto ei säily ilman maataloutta. Kuva: Marjaana Toivonen

Usein törmään siihen, että maatalouden piirissä ei joko tunnisteta olevan luontoa tai sen arvoa ei ymmärretä. Maatalousluonto saatetaan yksinkertaisesti sivuuttaa luonnonsuojelupuheessa. Toisaalta kuulen toistuvasti kommentteja, joiden mukaan maataloutta tulee tehostaa, jotta luontoa saadaan suojeltua enemmän. Mitä luontoa, kysyn silloin. Ei ainakaan maatalousluontoa.

Maatalouden tehostamisella tarkoitetaan yleensä panosintensiteetin kasvattamista pyrkimyksenä tuottaa mahdollisimman paljon maataloustuotteita mahdollisimman pienellä pinta-alalla. Niin kutsuttu tehotuotanto heikentää maatalousluonnon monimuotoisuutta, rapauttaa maatalouden tarvitsemia ekosysteemipalveluita ja on ekologisesti tehotonta. ”Tehostamisen” ja luonnon säästämisen ajatus (engl. land sparing), sivuuttaa siten maatalouden ja maatalousluonnon keskinäisen riippuvuussuhteen.

Maatalousluonto on arvokasta sekä itsessään että maatalousekosysteemien tuottokyvyn kannalta. Uhanalaisten lajien suojelussa tärkeimpiä ovat perinnebiotoopit eli karjatalouden muovaamat niityt, kedot, hakamaat ja metsälaitumet. Niiden suojelu vaatii laidunnuksen tai niiton jatkamista.

Tavanomaisemman maatalousluonnon monimuotoisuus pelloilla ja niiden ympäristössä on tarpeen ekosysteemipalveluiden kuten orgaanisen aineksen hajotuksen, maan viljavuuden ylläpidon, viljelykasvien tautien ja tuholaisten torjunnan ja pölytyksen kannalta. Peltoluontoa voi suojella käyttämällä agroekologisia viljelymenetelmiä, hoitamalla osaa peltomaasta kasvipeitteisinä kesantoina ja monimuotoisuuskaistoina sekä lisäämällä erilaisten elinympäristöjen kirjoa maisemassa.

Ruoantuotanto on riippuvainen maatalousekosysteemien tuottokyvystä. Sen säilyminen vaatii maatalousluonnon monimuotoisuutta. Kuva: Pixabay

Suomalaiset rinnastavat metsän usein kotiin ja kirkkoon. Miksi emme tuntisi samanlaista henkistä yhteyttä ja arvostusta suhteessa peltoihin, joissa ruokamme kasvaa? Me elämme maatalousekosysteemien monimuotoisuuden ja tuottokyvyn varassa. Niiden suojelun tulisi olla yhteinen tehtävämme.

kestävä maatalousluonnonsuojelumaatalousluontoruoantuotanto

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!