46/2021

Etenen Varanginvuonon syksyisellä aamuvarhaisella kohti itää. Vaikka kuvausolosuhteet olivatkin vähän niin ja näin, näen selkeästi kun merikotka vaappuu juuri ja juuri hiekkarantaisen meren ja rantasärkän yläpuolella. Syy raskaaseen lentoon on isohko saalis. Melko suurikokoinen vesilintu, tummapukuinen haahka, roikkuu hengettömänä kotkan kynsissä.

Painava haahka kynsissään saapuu merikotka vielä aikuistuvan poikasen luo. Pian on nuoren pärjättävä omillaan.

Saalista kytätessään merikotka istuu usein esillä. Välistä se jopa huutelee vaatimatonta djyp djyp -ääntään. Niin se käyttäytyi nytkin. Istui ja odotti, kunnes näkisi sopivan tilaisuuden, esimerkiksi siipirikon varomattoman linnun, nousi siivilleen ja nappasi saaliin, joka ei huomannut kotkaa ajoissa eikä ehtinyt sukeltaa pakoon. Toisaalta merikotka voisi yrittää väsyttää havittelemaansa saalista uusilla iskuilla, kun se nousisi taas pintaan – tosin ehkä etäällä.

Ensin näin vain tämän vanhan linnun, mutta se huuteli nuoren, keväällä kuoriutuneen poikasensa paikalle. Kotka siis vielä ruokki poikasta kantamalla sille saaliin ja samalla emo opasti esimerkillään nuorta ravinnon pyydystämiseen. Pian nuori saisi pärjätä omillaan.

Nuori lintu lennähti oitis emon kutsusta tämän rannalle pudottaman haahkan luokse ja aloitti aamuaterian. Myös toinen kotkavanhemmista lensi pian paikalle ja asettui vahtimaan, etteivät rannalla päivystävät varikset käyneet liian röyhkeiksi. Saalis ei ollut tarkoitettu niille, kalutkoon aikanaan viimeiset nahat.

Vaikka merikotkat ovat pesineet kauempana jyrkkien tunturinrinteiden suojaisalla kielekkeellä, pitkä hiekkasärkkäinen ranta tarjoaa oivallisen paikan saalistamiselle, sen opettamiselle ja kotkaperheen yhteiselle oleskelulle Varanginvuonon pohjoisrannan syksyssä. Pian koittaa kaamos, mutta osa merkikotkista talvehtii Varangilla.