Seuraavassa lehdessä (9/2013) julkaistaan juttuni Helsingin yliopiston Luonnontieteellisestä museosta. Näyttelyt tekivät minuun vaikutuksen jo jutuntekoa edeltävillä käynneillä: museossa ei tarvinnutkaan pönöttää. Kaikkea ei oltu laitettu visusti turvanarujen ja lasivitriinien taakse, vaan osaa näyttelyesineistä sai estoitta hiplata.
Kuva: Aapo Huhta
Seuraavassa lehdessä (9/2013) julkaistaan juttuni Helsingin yliopiston Luonnontieteellisestä museosta. Näyttelyt tekivät minuun vaikutuksen jo jutuntekoa edeltävillä käynneillä: museossa ei tarvinnutkaan pönöttää. Kaikkea ei oltu laitettu visusti turvanarujen ja lasivitriinien taakse, vaan osaa näyttelyesineistä sai estoitta hiplata.
Huomasin kosketteluun ja valokuvaukseen kehottavia symboleita. Miten innostavaa! Olkoonkin, että näiden virikkeiden oli ehkä ajateltu puhuttelevan lähinnä lapsia, löysin itseni kiinnostuneesta ja keskittyneestä tilasta. Tunnustelin vanhaa kivilaattaa ja etsin ikäluokkani ainoana edustajana elämän merkkejä näyttelyn hiekkalaatikosta. Tuijotin dinoa silmiin ja kuvittelin, millaista sen elämä oli ollut. Varmaan hyvin kiehtovaa. Koin olevani suurten kysymysten äärellä.
Toisaalta, mitä muuta voi odottaa Elämän historia -näyttelyltä.
Myöhemmin kuulin, etteivät museon dinot olekaan oikeita fossiileja. Tämä oli pettymys, mutta annan sen anteeksi. Näyttelyiden tuoreemmat eläimet ainakin ovat aitoja. Maailman luonto ja Suomen luonto -näyttelyihin on pystytetty useita todentuntuisia toimintakohtauksia luonnosta. Isojen eläinten jähmettyneet hyökkäykset ja taistelut näyttävät eeppisiltä, mutta myös pienempien hiirulaisten ja majavien pysäytetty touhuilu on vakuuttavan näköistä.
Jutunteon yhteydessä pääsin kurkistamaan myös museon kulissien virikkeisiin. On varmaan sanomattakin selvää, että tämä oli jännittävää. Itse vierailusta enemmän lehdessä, mutta sanonpa vain, että museossa voisi olla toinenkin maksullinen näyttelykierros, jossa pääsisi kokemaan rakennuksen äärimmäisyyksiä.
Kierroksella voitaisiin haistella konservointitilojen (eli eläintentäyttötilojen) mätiä hajuja ja tutustua kellarin kauhukabinettiin, jonka satoja vuosia sitten täytetyt eläimet ovat kuin suoraan badlystuffedanimals.com -huumorisivustolta. Tällaiselle olisi aivan varmasti kysyntää!
Mutta Luonnontieteellinen museo on elämys myös ilman extreme-kokemuksia. Sinne kannattaa mennä ja koskea kaikkea luvallista. Jos joku laittaa esille satoja miljoonia vuosia vanhan kivinäytteen, sitä on syytä lähmiä.
Lisää museon kulisseista seuraavassa Suomen Luonnossa 9/2013! Lehti ilmestyy 15.11.2013, löydät sen Lehtipisteestä ja digitaalisena Lehtiluukusta. Suomen Luonnon tilauksen voit tehdä täällä.