Yllättävään tilanteeseen on vaikea varautua – eihän muuten yllätyksestä edes puhuttaisi. Toisaalta on toimintaa, johon aina sisältyy yllätyksen mahdollisuus, ja silloin se olisi syytä ottaa huomioon.
Ajatus sopii liikenteeseen. Autolla ajaessa voi aina sattua jotakin yllättävää. Jos vauhti on kova, taitavakaan kuljettaja ei ehdi tekemään korjausliikkeitä tai hätäiset korjausliikkeet aiheuttavat onnettomuuden.
Suomi on harvaanasuttu maa: monin paikoin liikenne on vähäistä, jalankulkijoita ja pyöräilijöitä on tuskin lainkaan, ja kilometrikaupalla voi ajaa eläimiä näkemättä. Tällaisilla tieosuuksilla autoilijan valtaa helposti huolettomuus. Pikiteillä kaahaaminen on tavanomaista, ja moni ajaa vauhdikkaasti jopa kapeita ja mutkaisia sorateitä. On toki myös maltillisia ja huomaavaisia autoilijoita, mutta aika usein tulee ihmetelleeksi ratin takana istuvien itsevarmuutta ja luottamusta siihen, ettei mitään yllättävää tapahdu.
Toisinaan vauhdin vähentämistä puoltaisi jo se, että tiepölyn lennättäminen vähenisi. Kevät- ja kesäaikaan sorateiden pölyäminen voi olla hurjaa. Köh köh – kirjoitan kokemuksesta niin jalankulkijana kuin soratien varren asukkina.
Mutta ennen kaikkea kirjoitan liikenteen uhreista, ja nimenomaan ei-ihmisuhreista, joihin suhtaudutaan usein ihmeen välinpitämättömästi.
Vuonna 2020 julkaistussa tutkimuksessa arvioitiin, että Euroopan liikenteessä kuolee vuodessa lähes 30 miljoonaa nisäkästä ja jopa yli 190 miljoonaa lintua. 2000-luvun alkupuolella myös Suomessa selviteltiin pienten ja keskisuurten selkärankaisten eläinten liikennekuolemia, ja tuolloin arvioitiin maassamme menehtyvän autojen yliajamina 3–7 miljoonaa pientä tai keskisuurta selkärankaista vuodessa.
Jokin aika sitten Risto ja minä löysimme viikon sisällä läheiseltä tieltä kaksi yliajettua metsäjänistä. Ehkä kyseessä oli huono tuuri, mutta jäimme silti miettimään, paljonko pelkästään jäniksiä kuolee liikenteessä, kun tuolla suhteellisen vähän liikennöidyllä tiellä tuli lyhyessä ajassa kaksi uhria. Lisäksi ruumiiden löytyminen keskeltä tietä tarkoittaa sitä, etteivät autoilijat vaivautuneet pysähtymään ja tarkistamaan, kuinka törmäyksessä kävi. Siis jäikö jänis mahdollisesti kitumaan. Isojen rekkojen on ymmärrettävästi vaikea pysähtyä, mutta pelkäänpä, että myös moni henkilöauton kuljettaja ei vaivaudu vaan jatkaa menoaan.
Toisille ihmisille reipas vauhti on itsestäänselvyys, ja siitä johtuvat eläinkuolemat ovat vain harmillisia vahinkoja, joille ”ei voi mitään”. Totta kai jokin eläin voi juosta tai lentää auton eteen joskus niin äkillisesti, ettei törmäys ole vältettävissä, mutta olen varma, että lukuisat eläinten liikennekuolemat johtuvat ennen kaikkea ihmisten välinpitämättömyydestä. Esimerkiksi hirvi- ja peuravaroitukset eivät tutkimusten mukaan vaikuta ajonopeuksiin millään lailla. Joinakin vuosina liikenteessä on kuollut yllättävän paljon jopa uhanalaisia metsäpeuroja.
Peuroja ja kauriita pienempiä eläimiä ei välttämättä edes havaita. Ei tietenkään, jos ne eivät sen kummemmin kiinnosta, ja jos valppaus niiden vuoksi tuntuu turhalta. Autoilijoita myös varoitellaan reagoimasta pienempiin eläimiin, sillä äkkijarrutukset tai väistämiset voivat aiheuttaa tieltä suistumisia, törmäyksiä tai peräänajoja.
Kuitenkin oleellisinta on vauhti.
Ylivoimaisesti helpoin tapa vähentää niin ihmisten kuin muidenkin eläinten liikennekuolemia olisi ajonopeuksien vähentäminen. Vauhti vaikuttaa niin moneen asiaan, kuten jarrutusmatkaan ja törmäyksen voimakkuuteen. Ja siihen, miten kuski ehtii tapahtumaan reagoida.
Mutta ei. Mikään ei herätä Suomen kansan raivoa yhtä helposti kuin puhe ajonopeuksien vähentämisestä. Suomen vihatuin hahmo on ”köröttelijä”. Kuulemma juuri ”köröttelijät” aiheuttavat onnettomuuksia. Koska niitä on sitten pakko ohittaa…
Mutta mitä sanovat tutkimukset? Lainataanpa Teknologian Tutkimuskeskus VTT:n raporttia Ajonopeuden liikenneturvallisuus ja ympäristövaikutukset: ”Tutkimusten mukaan muuta liikennettä (ja nopeusrajoitusta) hitaammin ajaminen ei lisää onnettomuusriskiä. Sen sijaan muuta liikennettä nopeammin ajaminen kasvattaa onnettomuusriskiä, ja kasvu on sitä jyrkempää, mitä suurempi on oman nopeuden ja liikenteen keskinopeuden erotus. Pienet ylinopeudet (esim. vähemmän kuin 10 km/h yli nopeusrajoituksen) ovat yleisiä niin, että monilla 80 km/h rajoituksen teillä liikenteen keskinopeus on rajoitusta korkeampi. Yksittäinen kuljettaja ei välttämättä koe pienen ylinopeuden lisäävän onnettomuusriskiä, etenkin jos muutkin ajavat suunnilleen samaa vauhtia. Nopeuden kasvu lisää kuitenkin aina onnettomuusriskiä ja pahentaa onnettomuuksien seurauksia. Vaikka vaikutus yksittäisen kuljettajan näkökulmasta tuntuu mitättömän pieneltä, seuraukset näkyvät onnettomuustilastoissa, kun suuri joukko kuljettajia pitää tapanaan ajaa pienellä ylinopeudella.”
Raportissa todetaan myös seuraavaa: ”Kun yhdistetään kaikista tutkimuksista saatu tieto ja eri tutkimusten tuloksia painotetaan niiden luotettavuuden mukaan, ajonopeuden vaikutus turvallisuuteen on kiistaton ja parhaan kuvan liikenteen keskinopeuden vaikutuksesta onnettomuusriskiin saa edellä esitetyillä potenssi- ja eksponenttimalleilla. Karkean nyrkkisäännön mukaan tyypillisillä maantienopeuksilla keskinopeuden 5 %:n kasvu (esimerkiksi 80 km/h:stä 84 km/h:iin) aiheuttaa henkilövahinko-onnettomuuksien lukumäärän kasvun 10 %:lla ja kuolemaan johtavien onnettomuuksien lukumäärän kasvun 20 %:lla.”
Vaikka raportti on julkaistu vuonna 2014, tuskinpa nämä asiat ovat oleellisesti muuttuneet. Eivätkä ole muuttuneet autoilijoiden asenteetkaan – nopeusrajoituksiin suhtaudutaan yhtä raivoisasti kuin ennenkin. Näin siitä huolimatta, että vauhdin vähentäminen olisi myös helppo tapa vähentää päästöjä. Henkilöauton polttoaineenkulutus on alhaisimmillaan nopeudella 60–80 km/h, ja hiilidioksidia vapautuu ilmaan suorassa suhteessa polttoaineen kulutukseen.
Mutta se kallis aika! Meillä ihmisillä on aina kiire jonnekin, esimerkiksi ajanviettoon kotiin tai kesämökille.
Entä mitä tutkimukset siitäkin toteavat? Että ”maantienopeuksien nostamisesta koituvia hyötyjä usein yliarvioidaan eikä toivottuja aikasäästöjä saavuteta. Myös liikenne- ja muut olosuhdetekijät vaikuttavat siihen, ettei toivottua nopeutta voida ajaa jatkuvasti.”
Aikasäästöissä taitaa kyse olla joistakin minuuteista. Ovatko riskit noiden minuuttien arvoisia? Ja eivätkö miljoonien eläinten henget merkitse yhtään mitään?
Kevät tekee tuloaan, ja muuttolinnut ovat usein keväisin – etenkin takatalven sattuessa – teiden varsilla etsimässä syötävää. Jäniksillä on kiimajuoksunsa, sammakot ja rupikonnat vaeltavat joukolla kutulammilleen, käärmeet loikoilevat auringon lämmittämillä teillä… Niin, tien käyttäjiä on muitakin kuin meitä ihmisiä. On myös hyvä muistaa, että kesäaikaan liikenteessä surmansa saaneilla eläimillä voi olla poikasia, jotka emonsa menetettyään nääntyvät nälkään. Erityistä varovaisuutta tulisi noudattaa hämärissä ja pimeällä ajaessa, tai mieluiten välttää tuolloin ajamista kokonaan.
Jos eivät sitten muut autoilijat, niin ainakin luonnonystävät voisivat ajatella, että maltillinen ajotapa säästää eläviä olentoja ja vähentää haitallisia päästöjä.
