Olen siitä onnekas, että olen pienestä pitäen asunut taloyhtiöissä, joissa on hyvin varustellut roskakatokset. Myös KOAS-opiskelijakämppäni pihaan tuli muovinkeräysastia ennen kuin edes tiedostin, että erilliskeräystä ollaan laajentamassa Rinki-pisteistä taloyhtiöihin. Lajittelu on ollut paitsi itsestäänselvyys, myös vaivatonta.

Nälkä vain tuppaa kasvamaan syödessä. Haluaisin kierrättää kaiken mahdollisen, mutta jotkut pakkaukset tekevät sen hyvin hankalaksi. Toisinaan kaksi eri materiaalia on niputettu yhteen niin tarkasti, että on vaikea edes huomata, että alumiinifoliota tukee muovikelmu. Mitä tapahtuu jos veikkaan väärin?

Paitsi omastani, stressaan myös muiden kierrätyksestä. En huolehdi niinkään siitä, kierrättävätkö kaikki tuttavani ja naapurini. Sen sijaan muovipussien ja -roskien jatkuva virta taloyhtiön biojäteastiaan huolestuttaa. Pilaavatko ne minunkin lajitteluyritykseni?

Pirautan Suomen ympäristökeskuksen tutkija Tiina Karppiselle kysyäkseni, minkä sortin kriisi lajittelumoka on.

”Tähän on helppo vastata, ettei virhe ole katastrofi. Jätehuolto on todella karkeapiirteistä hommaa. Liikkeelle lähdetään siitä, että suurin osa lajittelee kohtalaisen hyvin. Aina on kuitenkin varauduttu siihen, että tapahtuu virheitä”, Karppinen sanoo.

”Jos pudotat Molokin syvään keräysastiaan jonkin väärän jutun, niin älä missään nimessä lähde kiipeämään sinne!” hän nauraa.

Karppisen mukaan jo yrittäminen on useimmiten tarpeeksi. Kokonaisuuden kannalta oleellista olisikin, että yhä useampi alkaisi kierrättää edes selkeimmät, eikä se, että lajittelu onnistuu aina täydellisesti. Materiaalien käsittelylaitoksilla on järjestelmät, joilla vääriin paikkoihin lipsahtaneita asioita saadaan poimittua pois muun materiaalin seasta. Siihen liittyvää automatiikkaa myös parannetaan koko ajan. Sen sijaan yhdyskuntajätteen kierrätysasteen suhteen Suomi on kaukana EU:n tavoitteista.

”Yhdenkin ihmisen valinnoilla on suuri merkitys. Esimerkiksi biojätettä menee nyt enemmän sekajätteeseen kuin erilliskeräykseen. Lajittelu on hyvä käytännön teko, jolla voi olla tekemässä muutosta parempaan.”.

Kierrätykseen päätyvän jätteen prosenttiosuus on vain pieni osa laajempaa kokonaiskuvaa. Etenkin haja-asutusalueilla kierrätys vaatii valtavasti vaivannäköä. Se vaatii myös osaamista: lasinkeräykseen vain lasipurkit, ei juoma- tai ikkunalaseja! Karppisen mielestä kuluttajien niskaan sysätään turhankin paljon vastuuta.

Toisiinsa liimatut pakkausmateriaalit ja eri raaka-aineiden valtava kirjo tekevät kierrätyksestä hankalaa kuluttajille ja samalla jätteiden käsittelylaitoksille. Eri muovilaatuja on valtavasti, joskus samassakin pakkauksessa. Kemiallisten ominaisuuksien takia ne pitää kuitenkin saada eroteltua toisistaan mahdollisimman tarkkaan ennen uusiokäyttöä.

Karppinen toivoo, että tulevaisuudessa kuluttajapakkauksissa ei käytettäisi niin monia eri materiaaleja, jotta lajittelusta tulisi helpompaa ja tehokkaampaa.

Kaikkein suurin ongelma on kuitenkin kulutus. Tuotteiden ja materiaalien hinnoissa ei näy se, millaisen jalanjäljen ne ovat ympäristöön jättäneet. Esimerkiksi kotitalouksilta kerätty muovijae vaatii paljon prosessointia, joten kierrätysmuovin on vaikea olla yhtä halpaa kuin uuden muovin. Lisäksi kulutus vain kasvaa koko ajan, joten kierrätystavoitteiden rima hilautuu aina vain ylemmäs.

”Dilemma on iso, vähän ehkä liian iso ajateltavaksi siellä omalla roskiksella”, Karppinen pohtii.

Tutkija on silti optimistinen. Tuore jätelaki tehostaa muun muassa biojätteen keräystä. Myös muovin ja tekstiilien kierrätykseen on tulossa helpotusta. Parhaillaan Pohjoismaissa suunnitellaan yhteisiä, helposti ymmärrettäviä jätesymboleja, jotka voisivat tulevaisuudessa löytyä sekä pakkauksista että jäteastioista. Kulutuskulttuurissa tarvitaan silti vielä suurempi muutos.

”Toivon, että olisi joskus noloa, että olisi neitseellisestä muovista tehty tavara“, hän sanoo.

Naureskelemme hauskalle mielikuvalle, mutta on selvää, että ajatusleikissä on perää. Tarvittava muutos on järisyttävän kokoinen, mutta kun se saadaan alkuun, ryhmäpaine kääntyy muutoksen vastustajasta sitä puolustavaksi vipuvoimaksi.

Lajitteluvinkeistä alkanut keskustelu kasvoi yllättävän suurien teemojen pohdiskeluksi. Samalla se osoitti, miten isoon kuvaan oma kierrättäminen liittyy. Pisara meressä tai ei, sillä on väliä. Parhaimmassa tapauksessa joku sukulainen tai ystävä innostuu siinä sivussa myös kierrättämään.

Keskustelussa oli myös jotain terapeuttista. Minä riitän tällaisenakin, eikä stressaamisesta tai täydellisyyden tavoittelusta saa kuin harmaita hiuksia. Kierrätysneuvo vai yleinen elämänohje?

Vinkkejä kierrätykseen:

• Kierrätä helpoimmat, ne, mitkä varmasti tunnistat.
• Jos muovi- tai kartonkipakkaus ei puhdistu riittävästi kylmällä vedellä huuhtaisemalla, sen voi laittaa sekajätteeseen. Vältä ruoantähteiden ja muun leviävän sotkun joutumista kierrätyksen joukkoon, sillä ne voivat pilata materiaalia myös ympäriltään.
• Riittävän puhdas pakkaus on sellainen, jota voi säilyttää viikon pari keittiössä, eikä se ala haista.
• Jos pakkauksessa on useampia materiaaleja, lähtökohtaisesti se lajitellaan sen materiaalin mukaan, jota siinä on eniten.
• Muoviin vai metalliin? Tee rypistystesti. Purista materiaali palloksi nyrkissä. Jos se jää mykkyrään, laita se metalliin, jos se taas palautuu, lajittele se muovipakkauksiin.
• Harkitse kulutuspäätöksiäsi tarkkaan.