Suomuuraimet, eli lakat tai hillat kypsyivät tänä vuonna ennätysaikaisin. Keski-Suomessa keräsin ensimmäisen ämpärillisen jo heinäkuun ensimmäisenä päivänä.  Normaali aikataulu on pari viikkoa myöhemmin.

Hillasato – käytettäköön tässä nyt hieman pohjoisempaa muuraimen lempinimeä – on muutenkin harvinaislaatuinen. En ole eläissäni nähnyt Keuruun seudun soilla niin paljoa raakileita kuin tänä vuonna oli. Sadosta näytti tulevan käsittämättömän runsas. Mutta kuten yleensä; luonto yllättää.

Isolla ja kauniilla raakileella ennen Juhannusta olleet hillat kuivettuivat avosoilla täysin. Sato meni tyystin pilalle. Rämeillä, puiden suojassa, marjat kuitenkin kypsyivät hyvälaatuisina. Ilmiö on jopa niin selvä, että kun poimii reunarämeeltä keskellä päin, marjat alkavat ensin muuttua harmahtaviksi, sitten kuivakkaiksi ja kun päätyy avoimelle osalle saakka, marjat ovat mustuneet ja kuivuneen kokonaan.

Selitys marjojen pilaantumiselle jäi itselleni hieman epäselväksi. Alueella ei tiettävästi ollut pakkasia Juhannuksen aikaan, eikä poikkeuksellisen kuivaa tai sateista. Yksi viikko oli poikkeuksellisen kuuma ja aurinkoinen. Riittäisikö pohjoisen lajin sadon pilaantumiseen pelkästään epätavallisen lämmin sää?