Pöllöjen lauluaika on eteläisessä Suomessa jo periaatteessa ohi. Mutta ei näköjään vielä kokonaan. Kuulostelin illan hiljaisuutta pääsiäisenä Heinävedellä.

Auringon laskiessa vislasi varpuspöllö. Ei aktiivisesti, mutta muutaman kerran.  Kilometrin päässä varpuspöllöpaikasta puputteli joka yö helmipöllö. Lieneekö yksin jäänyt koiras kun noin innokkaasti vielä soidinteli. Useimmilla helmipöllöillä on jo varmasti pesintä käynnissä.

Pääsiäisen pyhinä saapuivat kuikat ja kurjet lähijärville ja -soille. Kevätintoa täynnä tuntuivat olevan, kun pimeässäkin huutelivat – yhdessä joutsenten ja pöllöjen kanssa. Kevään ensimmäinen lepakkokin saalisteli lämpimien öiden liikkeelle saamia mittariperhosia.

Varsinainen yllätys oli kuitenkin outo, helmipöllöä huomattavasti hitaampi ja matalampi puhisija; uuh-uhh-uhh…  Lapinpöllö! Pääosin Länsi-Suomessa pöllöjä kuunnelleelle, tapaus oli ihan uutta. Viime kesänä löysin samalta, Suomen luonnonsuojeluliitolle testamentatulta ja suojellulta metsäalueelta, ruokaa kerjäävän lapinpöllön lentokykyisen poikasen. Ja nyt soidinteleva yksilö. Lapinpöllö näyttää siis olevan luonnonsuojelualueen ”vakiokalustoa”. Upea kokemus ja suojelualue!