Neljä aika samannäköistä vikloa ja vielä kaksi muutakin sekä yksi harvinainen
Meillä yleisesti esiintyvistä vikloista neljä on aika samannäköisiä, vaikka selvät erottavat tuntomerkitkin on helppo oppia varsinkin äänistä.
Meillä yleisesti esiintyvistä vikloista neljä on aika samannäköisiä, vaikka selvät erottavat tuntomerkitkin on helppo oppia varsinkin äänistä.
Valkoviklo Erä-Eeron Uuronlammen aamu-usvissa. Kuvat: Samuli Haapasalo
Kun samana aamuna kolme niistä, valkoviklo, metsäviklo ja rantasipikin osuivat kamerani eteen Erä-Eeron ahman ja muiden petoeläinten kuvauskojuilla Lieksan Kontiovaarassa, arvelin, että olisi sopiva hetki tehdä viklojen pieni vertailu.

Valkoviklo aamu-usvissa
Valkoviklo on näistä suurin. Sen nokkakin on pisin ja kaartuu hitusen ylöspäin. Valkoviklon äänet ovat hyvä tuntomerkki kjy kjy – kjy kjy kjy helähtää kauniina, kantavana ja tunnelmallisena vesien ja soiden läheisiltä kankailta Lapissa ja pohjoisessa, mutta paikoin aika etelässäkin, myös loppukesän syysmuutolla öiseltä taivaalta. Valkoviklon soidinlaulukin on kankailta ja rannoilta kantautuva kaunis rytmikäs säe.
Lentoon lähtiessä valkoinen korostuu kiilamaisesti yläperässä. Valkoviklon levinneisyys käsittää myös lähes koko Viron, vaikkakin aika harvalukuisena, painopiste on luoteessa.

Metsäviklo
Metsäviklo on metsän keskellä olevien pienten lampien ja suolampareiden lintu. Soidinaulu ti tlyi viii, ti tlyi viii, ti tlyi viii kajahtaa pesäpaikoilta varsin voimakkaana, tai lyhyempi tlyit vit vit, kun metsäviklo ampaisee hädissään lentoon, joskus aika läheltäkin. Vaikka metsäviklo kätkee pesimisensä hyvin, pesäpaikka on kahlaajalle erikoisesti puussa, tyypillisesti edellisvuotisessa rastaan pesässä.
Metsäviklon selkä on selvästi tummempi kuin seuraavan eli liron ja siinä on kaunis pistekuviointi. Metsäviklolla siivenaluset ovat tummat, lirolla vaaleammat. Molempien yläperä on valkoinen, ei kuitenkaan kiilamaisesti kuin valkoviklolla. Mutta molemmat on helppo tuntea äänestään.

Edelliset kuvat ja alla oleva rantasipi ovat kaikki samalta toukokuun puolivälin aamulta tänä vuonna Lieksassa. Tämä liro on kuvattu pellolta 2015 kesän tulvilla Virossa. Silloin pelloilla pysähtyi paljon syysmuuttavia kahlaajia.
Liro huutelee nimeään soidinlaulussaan liro liro liro, jota kuuluu usein myös muuttomatkoilla. Lentoon lähtiessään rytmikäs ji jih jih ääni on myös selkeä tuntomerkki. Liro muodostaa muutolla jopa monikymmenpäisiä parvia. Vaikka liro on vaaleampi kuin metsäviklo, tämä tuntomerkki on suhteellinen erilaisissa valaistuksissa. Äänet ovat selkeä ero. Kaikki nämä viklot pitävät kimakkaa jankuttavaa ääntä varoittaessaan pesän tai poikasten lähellä.
Ja vielä rantasipi, jolla on kyllä nykyään oma sukunimi, erottuu muista pienimpänä, ruskeaselkäisempänä, lentotavaltaan aivan veden pinnassa vuoroin väräjävin ja vuoroin liitävin siivin. Rantasipillä on myös vahva valkoinen siipijuova, joka näkyy hyvin lennossa. Lennossa se myös laulaa pitkää, rytmikästä lyhyttavuista säettä ja viheltelee välillä loputtomiin varoitellessaan.

Rantasipi taasen aamuvarhaisella Uuronlammella. Valkea kiila siiven ja rinnan välissä on tunnusmerkillinen, samoin väriraja rinnassa. Mutta äänekkään linnun tuntee heti äänistään sekä lentotavasta.
Yksityiskohtaisemmasta vertailusta jätän nyt pois punajalkaviklon ja mustaviklon, ne ovat sen verran erilaisia vikloja. Vauhdikkaasti lentävän mustaviklon puku on hieno ja kantava ääni ty-vit, jossa paino jälkimmäisellä tavulla kiinnittää huomiota ja jalat ulottuvatat selvästi yli pyrstön. Naaras ja nuori lintu ovat kuitenkin vaikeammin tunnistettavasti vaaleampia.
Punajalkaviklon punaiset jalat ja lennossa näkyvä siipien takaosan valkoinen väri sekä äänet ovat muista erottavia tuntomerkkejä. Tjyy hyhy kutsuääni ja soidinlaulu liyhy-liyhy-liyhy… kuuluu merenrantaniityiltä ja nykyään myös sisämaan järvien rantaniityiltä. Vikloilla on toisiaan muistuttavia ”jankuttavia” iskeviä, pitkäkestoisia varoitusääniä.

Punajalkaviklo esiintyy aika näkyvästi
Ja hyvin harvinaista pesimälintua lampivikloakin voi koittaa etsiä kaukoputkella erityisesti kevätmuutolla lintutornien niityiltä. Sen erityispiirteitä on vaaleus muihin nähden, pitkät jalat ja hyvin ohut suora nokka. Laulun voi opetella netistä, sitä voisi kuvata sävyltään muita vikloja haikeammaksi. Kuvia voi verrata määritysoppaista.
Viklot ovat aivan viehättävä, olemukseltaan, ääniltään ja pesimäymäristöltään erityisen tunnelmallinen lintulajiryhmä, joiden elinpiirissä suot, rannat, lampareet ja pesintäpaikkana kankaatkin ja muutolla monenlaiset linturannat vaihtelevat.

Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!
Alk. 3 numeroa 23,40 €.