8/2021

”Metsäoravaa” on viime vuosina ollut vähemmän kuin ennen. Puistoissa ja ihmisen naapurina orava on menestynyt paremmin.

Oravannahka on ollut rahayksikkökin, arvon mitta, kauppaa käytiin oravannahoissa. Rahaa syntyi siis oravan metsästyksessä. Nykyään oravaa ei paljoa metsästetä.

Oravia on perinnöllisesti värimuodoltaan hiukan eri värisiä, lähempänä männyn väriä olevia ”mäntyoravia” ja tummempia ”kuusioravia”. Viron Saarenmaalla oravat ovat tyypillisesti aika mustia.

Keltasirkun herkku, kauranjyvät, kelpaavat myös oravalle.

Tämän jutun kuvat on otettu Sipoon metsissä toissa viikolla, yksi kuva jo joulukuussa. Ne ovat lähinnä ”mäntyoravista”. Kovin paljoa turkki ei ole saanut harmaata suojaväriä talveksi. Männyn oksille orava kyllä katoaa taitavasti lumisten havujen suojaan. ”Sinnepä ei hallin hammas eikä metsämiehen ansa ehtineet milloinkaan” kirjoittaa Aleksis Kivi oravan pesästä Seitsemän veljeksen laulussa oravasta.

Lintujen talviruokintapaikalla kannattaa käyttää ruokinta-automaatteja ja sitoa talit huolellisesti. Muuten orava voi ketterillä toimillaan aiheuttaa taukoja lintujen ruokinnalle, kun se ”varastaa” talit. Orava voi ryöstää keväällä ja kesällä myös lintujen munia ja poikasia. Toiselle linnunpesien ryöstäjälle näädälle orava taas on tärkeä saaliseläin, jos kohta näätä on harmiksi oppinut myös mm. pöllön- ja muille pöntöille saalistusretkillään.

Kuvia katsellessa huomaa kuinka kaunis ja koristeellinen eläin orava onkaan. ”Heiluhännän” häntä on upea, eläimen muuhun kokoon nähden oikeastaan hämmästyttävän suuri! Ehkä se osaltaan auttaa oravaa pärjäämään pakkasilla.

oravavuosi luonnossa

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.