23/2024

Kuvasin samana päivänä tämän vuoden 2024 maaliskuulla Inarin Kaamasessa niin aika eri näköistä urpiaista (Acanthis flammea flammea) kuin sen alalajia ruskourpiaista (Acanthis flammea cabaret), joka on levinnyt Suomeen urpiaisen nimirodun flammea rinnalle lounaasta.

Mutta samalla kuvasin myös hyvin vaaleaa tundraurpiaista (Acanthis hornemanni), joka ehkä on muuttumassa luokituksessaan lajina, ei kuitenkaan urpiaisen alalajiksi vaan urpiaisen ”ekotyypiksi”.

Urpiainen pyrähtää lentoon, yläperä on rusehtava, ei valkoinen.

Tämä muutos johtuu siitä, että urpiaista ja tundraurpiaista ei ole tutkimuksissa voitu erottaa geneettisesti toisistaan. Suuretkin erot näiden lintujen värityksessä arvioidaan johtuvan ympäristötekijöistä.

”Tundraurpiainen”, ainakin vielä hetken laji, mutta ehkä oikeammin urpiaisen ympäristötekijöistä johtuva ”ekotyyppi”. Siipien välistä näkyy ekotypin tunnusomainen valkea yläperä, rinta on vaalea, viiruisuutta kuitenkin kyljissä jonkun verran.

Katsotaanpa lyhyesti vielä muutamin tuorein kuvin lajin eli urpiaisen, alalajin eli ruskourpiaisen ja vielä lajin, tundraurpiaisen, ehkäpä siis tulevaisuudessa urpiaisen ekotyypin ulkonäköä. Erot voivat olla aika vaihtelevia ja toisaalta suhteellisia.

Ensinnä urpiainen nimiajina ja rotuna (Acantihis flammea flammea, aikaisempi sukunimi Carduelis) on kaunis, pirteä, vilkas ja levoton lintulaji, joka esiintyy pesimäajan ulkopuolella pienissä ja isommissa parvissa. Otsassa urpiaisella on kirkas tummanpunainen täplä. Rinta on enemmän tai vähemmän kirkkaan punainen, mutta välillä aika vaaleakin, viiruisuutta on rinnassa sekä kyljissä ja yläperä yhtenäisesti selän ja siipien värinen.

”Tavan” juhlapukuinen urpiainen

Tundraurpiainen – ehdoteltuna uutena luokituksena siis urpiaisen ympäristötekijöistä johtuva ekotyyppi – ei oma laji eikä urpiaisen alalaji, on paljon vaaleampi. Sen ylä- ja alaperä ovat valkeat, punaista on vain otsalaikussa ja vatsapuolen viiruisuuttakin vain hiukan. Mutta urpiaisen ja sen ekotyypin vaihtelevuus on luonnostaan varsin suurta, ehkä juuri ympäristötekijöiden mukaan.

Tundraurpiaisen / urpiaisen ekotyypin yläperä näkyy täysin valkeana

Urpiaisen alalajiksi luokitellaan ruskourpiainen. Alalaji on paljon ruskeampi ja viiruisempi kuin nimilaji. Otsalaikku on nimilajista poiketen tummahko oranssi, ei kirkkaan punainen. Nokka on paksu. Alalaji on levinnyt kohti pohjoista lounaasta, kuvan lintu jo Inariin saakka.

Urpiaisen alalaji ruskourpiainen, Acanthis flammea cabaret. Oranssi otsalaikku, muita ruskeampi, varsin viiruiset kyljet. Huomaa myös selvästi paksuin nokka.

Kuitenkin kuvasin – siis juuri maaliskuussa 2024 Inarin Kaamasessa – myös varsin vaalean tundraurpiaisen näköisen urpiaislajiyksilön – se on alla olevassa kuvassa. Siinä urpiaislintu (tundraurpiainen) on hyvin vaalea ja vähäviiruinen rinnastaan, mutta sen otsalaikku onkin – yllätys yllätys – punaisen sijaan oranssinruskea ja nokka sekä varsin ohut että lyhyt verrattuna edelliseen ruskourpiaisen kuvaan.

Tämä havainto johtaa kysymään 1. eikö olekaan niin että oranssi otsalaikku on vain ruskourpaiais-alalajin tuntomerkki, 2. vai onko kuvan lintu ruskourpiaisen eli urpiaisen alalajin ja urpiaisen ekotyypin ”risteymä” (siis urpiaisen alalajin ja urpiaisen ekotyypin jälkeläinen), vai 3. onko esim. niin, että otsalaikun vaihtelu onkin linnun iästä tai vaikkapa ympäristötekijöistä johtuvaa? Ruskourpiais-alalajin viiruisuus ja ruskeus ja isonokkaisuus ovat kyllä aika selkeitä edellisessä yllä olevassa kuvassa.

Mielenkiintoista on sekin, miten ruskourpiaisen levittäytyminen ”tavan” urpiaisen levinneisyysalueelle vaikuttaa tulevaisuudessa nimirodun ja alalajin erottamiseen.

Hyvin vaalea ja pieninokkainen ”tundraurpiainen”, mutta yllättäen oranssi otsalaikku punaisen sijaan.