34/2020

Gallen-Kallelan Palokärki lensi joku viikko sitten Orsayn taidemuseoon Pariisiin. Ensimmäinen, guassimaalaus, on Ateneumin kokoelmissa. Orsayhyn lentänyt on öljyvärityö.

Vaikka Palokärjen öljyvärimaalauksenkin näkisi mielellään Ateneumin kokoelmissa, on Orsay varmasti paikka, jossa taulu saa maailman laajuisen katsojakunnan. Olisihan kurjaa, jos se ei olisi esillä suurelle yleisölle, vaikka tuleekin kaukaisilta hiljaisilta saloilta.

Tämä blogin valokuvien palokärki huutelee Kuusamon Oulangalla. Juhlava laakso aukeaa takana. Vain hieman idempänä eli Paanajärven maisemassa – taustanaan aito erämaametsä, Paanajärvi ja sen takana Nuorustunturi – syntyi tuo Akseli Gallen-Kallelan palokärki.

Palokärjen huudot ovat oikeita metsän ääniä, vaikka palokärki uskaltaa tulla nykyään lähemmäksikin. Ennen suuren tikan ilmestymisen pihapiiriin tiedettiin tuovan onnettomuutta. Vähintäinkin se toi muistutuksen olla varovainen. Akseli Gallen-Kallelalle palokärki merkitsi vapautta.

Kun lentävän palokärjen kirr kirr kirr kirr huudot kajahtavat metsästä ja linnun laskeutuessa se huutaa pitkän kliiiije huutonsa, lähestyy tunnelma täydellistä. Ja vieläkin palokärki voi täydentää äänimaailmaa pulppuavalla kui kui kui kuik kui kui kui kui kui kui äänisarjallaan. Silloin tajunta melkein hajoaa.

Palokärki oli tuttu lintu jo paljon aiemmin kuin 12-vuotiaana kirjoitin ensimmäiset havainnot lintuhavaintovihkoon. Ja pojanpoikani on piirtänyt minulle monta hienoa palokärkeä.