33/2020

Päivä ja yö ovat yhtä pitkät tänään kevätpäiväntasauksena. Ja kohti Juhannusta päivä pitenee. Napariirin pohjoispuolella päivä jopa pitenee yöttömäksi yöksi saakka, aivan pohjoisimmassa Suomessa jopa parin kuukauden mittaiseksi. Jo toukokuun alkupäivinä muistan nuorena hiihtäneeni yli yön Varanginvuonon tuntureilla. Aurinko ei ole siellä niin ”syvällä” horisontin alla.

Tämä sinivuokon nuppu työntyy esiin lehtien joukosta. Huomaa lehden ruoteitten kuviot kuin asemakaavassa.

Kevätpäiväntasausta pidetään myös usein talven taittumisena kevääseen. Nyt ei etelässä ole ollut ollenkaan termistä talvea, eli vuorokauden keskilämpötila ei jäänyt viikoksikaan miinukselle. Melkein viiden kuukauden mittainen marraskuu on kuitenkin lopulta takana ja voimakas kevääntulo käsillä.

Äsken kuvasin pihan laidan metsästä nupuillaan olevat sinivuokon (kaksi ylintä kuvaa) ja jopa valkovuokon (kolmas kuva). Skillat (neljäs kuva) työntyvät pintaan ja lumikellot (viides kuva) ovat parhaassa kukassaan. Lumikellot ovat kyllä kukkineet jopa tammikuun lopulta alkaen.

Tali- ja sinitiaiset jahtasivat vauhdikkaasti toisiaan jopa kymmenen tintin toisiaan seuraavassa lähekkäisessä lennossa. Lumikelloissa näin joitain hyönteisiä, myös yhden pienen kimalaisen.

Tundrahanhiparvi huuteli taivaalla, sepelkyyhky naapurin katon antennissa. Käpytikkakin on jonkun päivän tutkiskellut puiden kovuutta, josko se valitsisi pesäpuun. Tikli kävi juomassa pienessä ojassa, jo peippokin harjoitteli lauluaan. Tällaista oli Helsingissä hetki ennen blogin julkaisua; kaikki kuvat ovat tältä iltapäivältä. Ja viimeisenä kuvana esimerkki siitä kuinka pitkällä ovat aikaisimmat pihapensaat.

En ole koskaan nähnyt pihapensaita näin isolla lehden alulla maaliskuussa.