Kun vietimme kevättä Jäämeren rannalla Norjassa, pihapiirimme vaikutti ilmeisesti lopullisesti autioituneelta. Eräs viirupöllömamma näet arvioi sen pesimiseen sopivaksi. Itse pesäpaikan valinta oli outo. Oikeastaan pesää ei edes ollut: pöllö makasi paljaalla maalla loivassa rinteessä saunan ja navetan välissä. Munia oli haudottavana vain kaksi kappaletta.

Aikoinaan viirupöllöt pesivät tavallisimmin järeän puun onkalossa tai katkenneessa pökkelössä. Massiivisesti jyräävien metsänhakkuiden myötä luonnonkolojen tarjonta jäi kuitenkin vähiin. Jo vuosikymmeniä sitten pöllöt joutuivat yleisesti tyytymään haukkojen vanhoihin risupesiin. Niissä pesinnät helposti epäonnistuvat, sillä pesien pohjat eivät aina kestä viirupöllön ruoputteluja.

1960-luvulla lintuharrastajat ryhtyivät hätäaputöihin ja alkoivat pöntöttää metsiä. Erityisen ahkerasti pöllönpönttöjä on laitettu Hämeessä, ja siellä viirupöllötutkimuksella onkin pitkät perinteet. Nykyään pesät ovat useimmin juuri pöntöissä. Rakennuksissa tai maassa pesiminen on poikkeuksellista, todetaan Pertti Saurolan vuonna 1995 ilmestyneessä Suomen Pöllöt -kirjassa.

Ehkä maapesinnät ovat yleistyneet, sillä onhan paljon metsiä, joista puuttuvat niin luonnonkolot kuin pöntötkin. Nykyään myös haukkojen risupesät ovat huvenneet – hiiri- ja mehiläishaukka ovat joutuneet uhanalaisten listalle, ja kanahaukkakin kuuluu silmälläpidettäviin lajeihin.

Kotiamme ympäröivät metsät ovat nuorta mäntypöpelikköä, tyypillistä talousmetsää, missä kaikenlaiset kolopuut, saati sitten järeät kolopuut, loistavat poissaolollaan. Eipä ole haukkojakaan juuri näkynyt. Pöllörukalla taisi olla vaikeuksia löytää kunnon pesää ja aika loppui kesken.

Vai oliko pihapöllömme hiukan höppänä yksilö? Olisihan se voinut hakeutua edes jonkun ulkorakennuksen suojiin.

Pöllön pesän valinta tuntui onnettomalta varsinkin huhti-toukokuun vaihteessa, kun takatalvi iski ja Kainuuseen tuprutti melkein 30 senttiä lunta. Maassa hautova pöllö hävisi kokonaan lumen alle…

Lumisade on alkanut…

Enää pyrstöä näkyvissä…

Lumi alkaa sulaa.

Viirupöllö tunnetusti puolustaa kiivaasti poikasiaan, joten kun kerroin pihapesinnästä eräälle lintumiesystävällemme, hän totesi, että ”saattekin vielä tukkapöllyä”.

Haudontavaiheessa pöllömme vaikutti sentään säyseältä, jopa aralta. Se tottui nopeasti Ristoon eikä lentänyt pesältä pois, kun hän liikuskeli pihalla, toki yrittäen olla hautojaa häiritsemättä. Minä olin tuolloin edelleen Norjassa ja päivittäisessä kuulumisten vaihdossa tärkeitä olivat myös pöllön kuulumiset.

Eräänä päivänä olikin dramatiikkaa, kun pihalle ilmestyi korppi. Ehkä se oli erehtynyt pitämään maassa makaavaa pöllöä koppelona ja päätti käydä nauttimassa raakaa munakokkelia. Lopputulos oli se, että korppi sai kyytiä pöllöltä – ja toinen muna vierähti pesästä ja meni rikki. Kaiken lisäksi vielä samana päivänä irrallaan juokseva kylän koira hätisti pöllön pesältään.

Häirinnästä huolimatta urhea emo jatkoi ainokaisen munansa hautomista.

Ongelmia aiheutti myös pesän sijainti viettävässä rinteessä. Muna kierähti helposti sivuun, niin että pari kertaa se täytyi laittaa pesään takaisin.

Toukokuussa, kun olimme taas molemmat poissa kotoa, eräs ystävämme kävi seuraamassa tilannetta ja raportoi käynneistään. Jälleen kerran muna vieri pois pesästä, mutta nyt siinä näkyi särö ja poikasen nokka. Mitään ääntä tai muutakaan elonmerkkiä ei silti ollut havaittavissa. Seuraavana päivänä muna oli monen metrin päässä haudontapaikasta eikä emoa näkynyt.

Myöhemmin paikalta löytyi vain yksi munankuori. Ei pöllömammaa, ei untuvaista poikasta, ei tukkapöllyä… Olisiko poikanen voinut sittenkin kuoriutua ja emo olisi johdatellut sen sivummalle metsään? Tuntuu epätodennäköiseltä. Oikeastaan pesinnän onnistuminen tuntui alun alkaen epätodennäköiseltä, niin suojaton paikka oli.

Oli miten oli, tiedämme, että lähimetsässämme on viirupöllön reviiri ja että pöllöllä on asuntopula. Niinpä Risto aikoo tehdä navettamme pönttöverstaalla pari isoa pönttöä, jotka viedään jonnekin sopivalle paikalle hiukan sivummalle pihastamme.

haukatkolopesijätlinnunpönttöviirupöllö