Luonnonmukaisesta puutarhanhoidosta puhutaan paljon – silti suomalainen pihapiiri on kovin usein lattea ja eloton.

Luonnonmukaisuus saattaakin jäädä siihen, ettei käytetä kemiallisia torjunta-aineita. Myrkyistä luopuminen on kiitettävää, mutta se ei yksin riitä, jos pihan omistaja haluaa osaltaan olla pysäyttämässä luonnon monimuotoisuuden hupenemista.

Ongelmana on kauneuskäsitys, jota hallitsee järjestys. Toivepiha on ”hyvin hoidettu”, ”siisti” ja ”viimeistelty”. Tällöin kuitenkin kaikenlaiselle luonnon muokkaamiselle, karsimiselle ja rakentamiselle annetaan kohtuuton merkitys. Pihapiiristä tehdään keinotekoinen ja yksipuolinen ympäristö, joka ei tarjoa eläimille ravintoa eikä suojaa.

Pihapiirin elävää epäjärjestystä.

Etenkin suunnaton panostus nurmikonhoitoon on ilmiö, jonka myötä puutarhabisnes rikastuu mutta luonto köyhtyy.

Kyllä nurmikkoakin saa olla – esimerkiksi rastaat, kottaraiset ja västäräkit hakevat ruokaansa mieluusti lyhyeltä nurmelta – mutta ei pelkästään. Tarvitaan myös kukkaniittyjä ja suojaisia pöheikköjä; niitä voi olla taustalla, siellä missä ei jatkuvasti kuljeta. Olisikin syytä miettiä, onko hommassa mitään järkeä, jos nurmikon leikkaamiseen tarvitaan nelipyöräinen moottoriajoneuvo.

Siisteyden vaatimuksia liitetään myös pihapuihin. Vanha puu ja etenkin hidasta kuolemaa tekevä puu kaadetaan, sillä sitä pidetään rumana ja rähjäisenä. Näitä rumia ja rähjäisiä puita luonto kipeästi tarvitsisi! Merkittävä syy monimuotoisuuden hupenemiseen on juuri se, että ihmiset eivät siedä vanhoja, kääpäisiä, lahoja, keloutuvia ja keloutuneita puita.

Vanhoihin puihin liittyy tietysti huoli niiden aiheuttamasta vaarasta. Tällöin todetaan hieman pahoitellen, että puu on pakko kaataa. ”Pakko” saattaa kuitenkin koskea myös sellaisia puita, jotka eivät ole kaatumassa minkään rakennuksen päälle vaan ovat näistä kohteista kaukana tai päinvastaiseen suuntaan kallellaan. Asiaa ei oikeastaan tarkemmin ajatella; vanha puu on yksinkertaisesti ”sairas” ja se on ikään kuin lopetettava, kaadettava ajoissa ja hallitusti. Ehkä suuri puu tuntuu pelottavalta. Nykyään yleistyneet myrskyt ovat epäilemättä lisänneet isojen pihapuiden kaatamisia, vaikka tuskinpa kukaan myrskyn aikana menee puun alle seisoksimaan.

Ollapa tällainen pihapuu! Tammi Espoosta.

Kaavamaiset, pelkästään tavan vuoksi tehdyt toimenpiteet ovat usein sekä tarpeettomia että luonnon monimuotoisuutta heikentäviä. Voisi jopa väittää, että laiskurin piha on luonnon kannalta parempi kuin ahkerasti uurastavan viherpeukalon.

Toisaalta on paljon sellaisia toimia, joiden myötä eläin- ja kasvilajiston elinmahdollisuuksia voi parantaa, kuten niittyjen ja ketojen hoito, pölyttäjille hyödyllisten kasvien kasvattaminen tai linnunpönttöjen rakentaminen.

Varmaa on ainakin se, että pihapiirin luonto ansaitsee parempaa ymmärrystä. Vaikka suomalaiset pitävät itseään luontokansana, luontoon suhtaudutaan usein oudon kielteisesti, huolestuneesti ja ärtyneesti. Ehkä tietoa on liian vähän? Tieto lisäisi ymmärrystä ja ymmärryksen myötä luonnosta olisi helpompaa hyväksyä sellaisiakin puolia, joista ei aina pidä.

Eläimet saattavat toki aiheuttaa joskus vahinkoa, mutta useimmiten se on ohimenevää. Haittoja voi yrittää ennalta ehkäistä – tai hyväksyä, että sellaista sattuu. Rastaan suuhun kadonnut marja, toukan nakertama kaali tai pääskyn kakka ikkunassa ovat sentään mitättömiä murheita verrattuna siihen iloon, että perhosia, pääskyjä ja rastaita on olemassa!

Yleisesti ottaen monimuotoisena säilytetty piha vaatii paljon vähemmän työtä kuin keinotekoisen siisti – kaikenlaista trimmaamista ja luonnon suoranaista torjumista on tietenkin paljon vähemmän. Mutta mikä vielä tärkeämpää: steriilin siisti piha on tylsä. Monimuotoinen ympäristö on paljon mielenkiintoisempi.

Ehkä tämä on makuasia, sen sijaan luonnon monimuotoisuuden merkitys ei ole vain makuasia. Luonnon köyhtyminen on vakava uhka, joka koskettaa meitä kaikkia. Jos ihmisellä on pienikin mahdollisuus säilyttää tai lisätä ympärillään olevaa eliölajistoa, tuo mahdollisuus tulisi käyttää. Sitä voisi sanoa jopa velvollisuudeksi, ellei se kuulostaisi niin tylsältä ja raskaalta.

Olemme asuneet useassa eri paikassa ja yrittäneet hoitaa pihaa ja puutarhaa juuri luonnon monimuotoisuutta silmällä pitäen. Olemmekin havainneet, että jo parin vuoden puuhastelulla saa yllättävän paljon aikaan. Parhaiten sen huomaa keväällä: jos haluan kuunnella linnunlaulua, on paras jäädä kotiportaille istumaan. Jos lähden kävelylle, laulu vähenee sitä mukaa, mitä kauemmas omasta pihastamme kuljen. Näin on käynyt kaikkialla, missä olemme vähänkin pitempään asuneet, ja se kertoo, että pienilläkin teoilla on merkitystä.

Pihamme leppälintukoiras. Pääkuvassa sen puoliso.

 

 

 

linnunpöntötluontopihamonimuotoinen pihapihalinnutPihapuut ja -pensaatpölyttäjät