Pesueen molemmat poikaset sairastivat jouluna. Heidän tervehdyttyään halusin tavata ystäviä sekä päästä ulos luontoon tuulettumaan. Koska lapset olivat usean päivän sairastamisen jäljeen vielä vähän uupuneita, mikään pitkä metsäretki ei tullut kyseeseen. Olin kauan halunnut käydä Helsingin Käpylän Taivaskalliolla, josta tiesin löytyvän muun muassa hienoa liito-oravametsää. Kun vielä selvisi, että siellä on myös mainioita pulkkamäkiä, päätös oli selvä. Otimme pulkat mukaan bussiin ja suuntasimme kohti Käpylää. Seuraksi saimme lähistöllä asuvat ystävämme.

Taivaskalliolta avautuu hulppeita näkymiä moneen suuntaan. Kalasataman tornitalot ja Myllypuron vesitorni toimivat hyvinä maamerkkeinä.

Lapset nauttivat metsän ja kallioiden välissä pujottelevista mäistä niin kauan, kun jaksoivat vetää pulkat ja kelkat takaisin ylös. Taivaskallion laelta voi esimerkiksi laskea loivaa ja pitkää mäkeä lähes Käpylän rautatieasemalle saakka. Itsekin testasin pari kertaa mäkiä, mutta tarkkailin myös metsässä tiksuttelevia tiaisia ja lumen läpi puskevia talventörröttäjiä.

Kun voimat eivät enää riittäneet laskemiseen, lapset testasivat vielä muutaman kiipeilupuun ennen lounaalle lähtöä. Itse olisin viihtynyt Taivaskalliolla pidempäänkin, mutta onpahan jälleen kerran syy palata sinne uudestaan.

Taivaskallio on listattu myös Helsingin pulkkamäkiä esittelevässä jutussa My Helsinki -sivustolla. Pitääpä testata tulevaisuudessa muutama muukin jutussa mainituista mäistä! Niistä monen läheisyydessä on myös hienoja luontoretkikohteita, kuten Pitkäkosken rinnelehdot.

helsinkikäpylämetsäpulkkapulkkailupulkkamäkirattikelkkaTaivaskallio

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.