Tulevana viikonloppuna järjestetään jälleen BirdLifen Pihabongaus. Tapahtumassa tarkkaillaan lintuja omalla pihalla tai jollain muulla paikalla tunnin ajan lauantaina 28.1. tai sunnuntaina 29.1. Kyseessä ei ole kilpailu, ja kuka tahansa voi osallistua.

Me otimme naapureiden kanssa varaslähdön Pihabongaukseen viime lauantaina. Ennen pihalle siirtymistä kuopus treenasi lintulajeja Pihabongauksen etusivulta löytyvän talvilintuvisan avulla, ja opettelimme yhdessä pihojen talvilintulajeja. Sitten pakkasimme kiikarit, eväät ja muistiinpanovälineet mukaan ja lähdimme meidän talon pihaan.

Kiikarin näkökenttään osui välillä lintu, välillä sisko tai kaveri. Valitettavasti meillä oli vain yhdet kiikarit käytössä. Muutama kauempana lentävä laji jäikin tunnistamatta, kun vaihdoimme juuri kiikaria kädestä toiseen. Tärkeintä oli kuitenkin lintujen tunnistuksen harjoittelu.

Tunnin aikana saimme listaan viisi lajia, joista sinitiaisia oli eniten liikkeellä – samaan aikaan (ainakin) kolme yksilöä. Ylös merkataan Pihabongauksen osallistumisohjeiden mukaan kaikki tunnin havaitut lintulajit ja lisäksi lasketaan, montako yksilöä kutakin lajia on enimmillään näkyvissä samaan aikaan.

Lintujen havainnoinnin jälkeen söimme eväitä ja joimme kuumaa glögiä ja kahvia. Pihabongauksesta kehkeytyi siis lintujen havainnoinnin ohella matalan kynnyksen retki omaan pihaan. Suosittelemme lämpimästi osallistumista muillekin!

Jos et halua osallistua yksin tai omalla porukalla, tulevana viikonloppuna paikalliset luontojärjestöt järjestävät Pihabongaustapahtumia pikaisen haun perusteella ainakin Helsingin seudulla ja Oulussa.

Birdlife Suomieväätkiikaritmustarastaspihabongaussinitiainen

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.