Kuopus on jo niin iso, ettei enää oikein mahdu pyörän lastenistuimeen. Toisaalta hän on vielä sen verran pieni, ettei jaksa itse polkea kovin pitkiä matkoja. Tilanteeseen löytyi ratkaisu, kun saimme ystäviltä heille pieneksi jääneen peräpyörän. Sunnuntaina testasimme pyörää koko pesueen pyöräretkellä.

Kohteeksi valitsimme Kivinokan, joka on ehdottomasti yksi suosikkiretkikohteistani Itä-Helsingissä. Kesällä suuntaamme yleensä uimarannalle ja Maijan kahvilaan. Tällä kertaa halusimme kuitenkin tuulelta suojaan, eikä kahvilakaan ole talvikaudella auki, joten ohjasimme pyörät Kivinokan luontopolun alkupisteeseen.

Luontopolun itäpuolella on satumaisen kaunista metsää, jossa kasvaa eri-ikäisiä puita ja siellä täällä maassa makaa lahopuita kääpiä kyljissään. Tuohon metsään lapset meidät johdattivat pieniä polkuja pitkin kipittäen. Ihan sattumalta päädyimme jopa Kivinokan hiidenkirnujen luo!

Yleensä lapset haluavat evästää lähes heti retkikohteeseen päästyään. Tällä kerralla he toivoivat, että syödään vasta sitten, kun he ovat saaneet seikkailla tarpeeksi. Ja kyllä he seikkailivatkin: kivien päälle, runkojen yli ja ali, jäätyneisiin lätäköihin luistelemaan ja rannan jäätä kokeilemaan.

Kun evästauko oli viimein pidetty ja lapset olivat aikansa leikkineet löytämässään majassa, suuntasimme vielä lintulavalle. Se on Kivinokan luontopolun päätepiste, ja sieltä avautuu upeat maisemat Vanhankaupunginlahdelle.

Lopuksi emme seikkailleet sen enempää, vaan kuljimme parin sadan metrin matkan luontopolkua pitkin takaisin alkupisteeseen. Tässä vaiheessa paikalle oli saapunut paljon muitakin retkeilijöitä. Varsinaista tungosta ei kuitenkaan ollut kuten samana päivänä Nuuksiossa ja muissa pääkaupunkiseudun suostuissa retkikohteissa. Metsähallitus antoikin hyvän ohjeen: lähdetään luontoon, mutta vältetään suosituimpia ulkoilupaikkoja. Meillä nokka vie nyt koronaviruksen aikaan muutenkin lähimetsiin. Varalta aion kuitenkin vilkaista myös Suomen Luonnon vinkit vähemmän tunnetuista retkikohteista… jos vaikka joku niistä olisi pyörämatkan päässä.

eväsretkihelsinkihiidenkirnuItä-HelsinkikivinokkakoronaviruslintulavaluontopolkuperäpyöräpyöräilypyöräretkiretkeilyVanhankaupunginlahti

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.