22/2021

Kiehtovaa on miettiä, miten saimaannorpan eriytyminen on alkanut Saimaan jäädessä jääkauden myllerryksissä omaksi, erityisen kauniiksi merestä eriytyneeksi järvialueeksi saarineen, niemineen, salmineen, luotoineen – ja kivineen.

Nyt serkkuansa Itämeren norppaa pienempi saimaannorppa istuu järven rantakiville makoilemaan äärimmäisen luontevasti.

Saimaannorppa on hieno eläin. Siksi ja uhanalaisuutensa vuoksi se on päässyt Suomen myös luonnonsuojelun tärkeäksi symboliksi. Sympaattisen saimaannorpan suojelusta aukeaa hyvän esimerkin näköalat koko luonnonsuojeluun.

Saimaannorpan kanta on edelleen uhanalainen, kannan kaksinkertaistuminen 400 yksilöstä olisi tuomassa saimaannorpan turvaan.

Saimaannorpan suojelussa on ollut vuosien mittaan mukana tuhansia vapaaehtoisia. Se on tärkeä apu norpalle. On saatu valtava määrä tietoa saimaannorpasta, tehty laskentoja, kolattu lunta talvipesiä varten, tehty tutuksi tuo laji ja sen suojelu.

Suurin saimaannorpan pitkän aikavälin uhkista on sama kuin ihmisen: ilmastonmuutos. Lumen ja jäiden hupeneminen tekevät kuuttien synnyttämisen ja niiden ensimmäiset viikot vaaroille kovin alttiiksi.

Ja ihmisen tulisi aina malttaa olla heittämästä verkkoja kuuttialueille, silloinkin, kun se ei ole kielletty asetuksella. Harmiksi asetuksen uudistaminen ja verkkokalastuksen kieltoajan pidentäminen heinäkuulle jäi toteutumatta, vaikka tutkijat, asiantuntijat ja kaikkien suomalaisten sekä Saimaan alueen ihmisten enemmistö kannattivat ehdotusta.

Eikä ihmisen sovi myöskään mennä liian lähelle norppaa. Saimaannorpan pitää saada kuivattaa ja vaihtaa rauhassa talviturkkinsa kesäiseen kivillä loikoillen. Kiikari on hyvä katseluun ja pitkä teleobjektivi ja kokenut ammattilainen venemiehenä, kun norppavesillä liikutaan. Näin voidaan ilman häiriötä nähdä tämä yksi maailman vain neljästä sisäveden hylkeestä, ainoana maailmassa vain Suomessa elävä ihmeellinen nisäkäs, saimaannorppa.

saimaaSaimaan norppavuosi luonnossa

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!