Turussa tuuli kylmästi, mutta minä ja työkaverini emme lannistuneet. Olimme päättäneet käyttää yhteisen (vuoden ainoan!) retkipäivämme hyvin ja käydä tutustumassa johonkin sivistävään ja mieltä kohentavaan paikkaan.
Sellainen löytyi kartalta, pikkuinen biologinen museo, joka näytti olevan Aurajoen toisella puolella kauppatorilta katsottaessa.

Löytyihän se, kun ensin sukkuloi kaupunginteatterin valtavan rakennustyömaan ohi oikealle ja sitten vasemmalle, nousi Samppalinnan mäelle ja laskeutui toista reittiä mäen puoliväliin. Vahingossa tänne ei osuisi ja se näkyy kävijöissä. Museoon tutustuu vuosittain 12 000 vierailijaa, joka laskujeni mukaan merkitsee muutamia kymmeniä henkilöitä päivässä. Museo on auki maanantaita lukuun ottamatta joka päivä.

Kuva: Jouni Tikkanen

 
Vanha puutalo oli niin kunnioitusta herättävä, että otin naulakolla vahingossa kengät pois. Sujautin ne tietenkin takaisin ja liityin muiden mukana päivittelemään 13 dioraaman ihmeitä: täytettyjä eläimiä maalatuissa maisemissa. Näin kirjoitettuna se kuulostaa ehkä tylsältä, mutta on kaukana siitä. Dioraamojen maailma kiskoi puoleensa ja imaisi osaksi maisemaa.

Täällä voi tutustua kotimaisiin eläimiin. Pääosassa ovat linnut ja nisäkkäät, mutta mukana on myös sammakoita, käärmeitä ja luonnollisesti kulloiseenkin biotooppiin kuuluvia kasveja. Jokaisen maisemaikkunan takana avautuu kappale suomalaista luontoa, joka tietenkin on liioiteltu. Oleellista on, että tässä maisemassa ja tässä habitaatissa nämä kaikki eliölajit ovat mahdollisia.

Kuva: Marika Eerola

 
Dioraamojen lisäksi museon seinillä on eksoottisia hyönteiskokoelmia, joita jää tuijottamaan suu ammollaan. Titaani-, goljat-, herkules-… etuliitteet määrittelevät kovakuoriaisia, mutta ylitse muiden taitaa olla maailman suurin perhonen Atlaskehrääjä (Attacus atlas).
Pysyvien näyttelyiden lisäksi museossa on vaihtuvia esityksiä. Ihan pian, 1. heinäkuuta, avautuu valokuvanäyttely Majavalampi.

Kuva: Alice Karlsson

 
Turun biologinen museo avattiin 1907 ja se on rakennusta myöten pyritty säilyttämään alkuperäisessä asussa, vain muutama dioraama kuten Puukorttelin piha on lisätty myöhemmin. Museo perustettiin liikemies Alfred Jacobssonin ja hänen vaimonsa Hélènen lahjoituksen turvin ja suunnittelijaksi pyydettiin Gustaf Kolthoff, joka oli rakentanut vastaavan näyttelyn Tukholman biologiseen museoon. Kolthoff pyydysti ja täytti näyttelyn eläimet poikansa Kjell Koltoffin kanssa, joka myös maalasi dioraamojen taustat.

Lähdimme museosta iloisina ja virkistäytyneinä. Aurajoki velloi yhtä ruskeana kuin ennenkin ja kylmä luoteistuuli viskoi puista lehtiä vasten naamaa. Aikamatka kohta 110-vuotiaaseen taloon teki kuitenkin ihmeitä. Se – liioittelematta – lämmitti meitä iltaan asti.