12/2022

Ilves on lailla rauhoitettu. Silti  niin sanottuja kannanhoidollisia metsästyslupia myönnettiin täksi talveksi (2011/22) yli 300, kun ilveksiä oli hieman yli 2000 aikuista. Hiljan päättyi kolmen kuukauden jahti. Yli 300 ilvestä oli ammuttu. Se on 15 prosenttia koko aikuisesta kannasta. Iso luku!

Sellaisia perustelumuistioita, joissa puolletaan hiukan yli 300 yksilön metsästämistä vähän yli 2000:n kannasta eli joka seitsemännen rauhoitetun ilveksen ampumista ”kannahoidollisin” syin, ei mielestäni voi pitää luonnontieteellisesti arvioiden erityisen kestävänä. Joku voisi arvioida, että päätöksenteon peruste on lain tarkoitussidonnaisuuden periaatteen vastainen. ”Kannanhoito” ei sitä perustele. Kun vielä sanotaan, että ilves halutaan metsästyksen avuilla pitää ihmisarkana, unohdetaan, että ilves on luonnostaan arka eikä uhkaa ihmistä. Tärkeää on, että esimerkiksi lampaille aiheutetut vahingot korvataan maatalouden harjoittajille täysimääräisenä, niin kuin tehdään, samoin toimitaan poronhoitoalueella.

Metsästyskulttuurin säilyttäminen ”kannanhoidollisen” metsästyksen perusteena on sekin mielestäni hieman haettua. Kriittisesti pelkistäen voi ilveksen metsästystä kuvata näin: Koira ajaa ilveksen puuhun, jos on tarpeeksi hyvä ja nopea. Metsästäjä käy ampumassa ilveksen puusta alas. Aikaa siihen on niin kauan kuin koira vahtii puun juurella. Toinen vaihtoehto on, että metsästäjä tai muutama asettuu passiin sopivalle paikalle lumeen ja odottaa sitkeästi. Koira tai ihmisketju kulkee ilveksen lumijäljissä tai sen käyttämässä maastossa. Kun ilves tulee sopivalle hollille, passissa odottava metsästäjä ampuu ilveksen, ei erityisiä haasteita – paitsi ilveksellä. Metsästyskulttuuri säilyy kyllä esimerkiksi hirven metsästyksessä. Eikä se ilveksenkään osalta katoa, vaikka ilveskanta saisi nousta.

Jopa se, että ilves metsästää valkohäntä- ja metsäkauriita ravinnokseen, on välillä esiintynyt ilveksen metsästämisen perusteena. Kauriiden kanta on kuitenkin ylisuuri eteläisessä ja läntisessä Suomessa. Ja kauriskanta kasvaa edelleen. Niinpä ilveksen ruoakseen kaatamat kauriit edes hiukan vaikuttavat kauriskantojen liikakasvuun ja vähentävät liikenne- ja taimivahinkoja. Tämä perustelee selvästi vahvempaa ilveskantaa. Ilves vähentää myös supikoirakantaa, mikä on pelkästään hyvä asia lintukannoille.  Metsäpeurojen asuinalueella on kuitenkin syytä tarkkailla ilveksen ja kauriiden suhdetta. Kevein perustein ei ilveksen kaatolupia pidä sielläkään antaa. Juuri nyt esim. metsäpeurojen Kuhmon seudun kanta on ollut hienoisessa nousussa.

Jos ilveksen Suomen kanta olisi esim. 4000 yksilöä, noin kaksinkertainen nykyiseen, ilves olisi edelleenkin harvinainen näky metsissämme. Olen nähnyt ilveksen kahdesti, vaikka olen liikkunut koko ikäni paljon luonnossa. Nekin havainnot on Virosta. Kymmenisen vuotta sitten myöhään syysiltana melkein pimeässä näin ilveksen arvokkaasti astelemassa sänkipellolla. Vieläpä se asettui makuulle – ilveskissan itseluottamus oli luontaisesti vahva, mikä ei tarkoita että se olisi kesy tai tottunut ihmiseen.

Ja toisen ilveksen näin joitakin viikkoja sitten. Ilmeisesti pelästettynä ilves juoksi kaunista laukkaa tien yli keskellä kirkasta päivää. Se oli suurempi ja harmaampi kuin kuvien ilves, edellinen havaintoni. Tässä alla parin kolmen viikon takaiset jäljet. Ilveksen jälkiä toki näkee paljon helpommin kuin ilveksiä.

Kaunis, rauhoitettu hiljainen kulkija ilves ansaitsee suojelunsa! Metsästämisen sijaan vaikkapa riistakameralla tai umpihankia hiihtämällä on kiinnostavaa seurata ilveksen liikkeitä ja odottaa kannan vahvistumista.