On vähitellen sen aika. Ennen auringonnousua, vuosikymmenten ajan tutuksi tulleet suot täyttyvät äänimaailmalla ja kahakoilla, jotka hiljenevät aina päivänvalon lisäännyttyä. Parin seuraavan kuukauden ajan tämä aamuinen näyttämö kuuluu piskuisille teerikoiraille.

Lähipäivinä pakkaan kuvauskaluston rinkkaan ja suuntaan suolle maaliskuisella hankikannolla ennen auringonnousua. Viikkojen edetessä hankikanto katoaa, suot vetistyvät ja kevät tuntuu etenevän jokaisena uutena päivänä, kun saapas yrittää haukkoa yhä kasvavalla riskillä vettä itseensä.

Teerisuolla oleminen on minulle keskeisimpiä kevääntuloon liittyviä tapahtumia. Valon määrä lisääntyy ja mitä pidemmälle soidin etenee, sitä raskaammaksi aamuyön heräämiset käyvät. Soitimen päätyttyä olo on raukea ja valmis luopumaan – valmis taas odottamaan seuraavan vuoden kevättä ja uutta kautta.

Soitimelle lähtemiseen olen valinnut kantolaitteeksi rinkan, sillä kuvausreppuni kapasiteetti ei riitä kaiken tarvittavan kuljettamiseen. Pakkaan mukaani edullisen kupoliteltan, johon olen tehnyt kuvausaukot seiniin. Makuupussi, solumuovialusta, kumisaappaat, lämpimät vaatteet ja eväät lähtevät myös mukaan. Kuvauskalustoksi pakkaan kameran rungon, 500mm, telejatkeet, 70-200mm sekä 35mm – jalustaa en ota vaan tuen kamerani kuvaustilanteessa reppuni päällä. Tämä johtuu ainoastaan siitä, että omistamaani jalustaa ei saa niin matalalle, että saisin sillä toivomani ruohonjuuritason kuvauskulman kohteisiin nähden.

Starttaan autoni niin noin kaksi tuntia ennen auringonnousua. Ajan soidinta lähinnä olevalle parkkipaikalle ja kuljen suota pitkin noin puoli tuntia ennen kuin kasaan teltan ja siirryn odottamaan näytelmän alkua. Joskus, myöhästyttyäni, teeret suhauttelevat jo lähipuissa minun vielä pystyttäessä telttaani. Joskus ne jopa laskeutuvat paikoilleen, sillä ovat niin sokaistuneita hormoneistaan ja lisääntymismahdollisuuksistaan, etteivät välitä ihmisen läsnäolosta.

Minua kiehtoo kuvata paikoissa, joissa ei ole muita kuvaajia. Viime keväänä löytämälläni uudella teerisoitimella olen saanut olla yksin. Olen tästä iloinen, sillä tiedän ettei yhden teltan paikallaolo häiritse lintujen tärkeää seremoniaa – toisin saattaisi olla, jos soitimelle saapuisi useampi kuvaaja. Mikäli näin kävisi tänä keväänä, luopuisin paikastani, sillä kuvat tai elämykset eivät saa mennä luonnonvaraisten eläinten häiritsemisen edelle.

Teerikoiraat taistelevat aina auringonnousuun saakka soitimen parhaasta paikasta. Koiraat ovat omilla tonteillaan ja käyvät kiivaita taisteluita niiden rajapinnoilla. Kevään edetessä koiraista vaikuttavin jatkaa sukuaan ja tämän tittelin eteen linnut tulevat uhraamaan kaiken. Ne riutuvat viikkojen kuluessa ja ovat hyvin alttiina pedoille. En ihmettele, mikäli jokin koiraista menehtyisi kevään aikana soitimen vuoksi.

Auringon noustua horisontin ylle koiraat rauhoittuvat yksitellen sukimaan ja ruokailemaan. Yhden poistuessa paikalta lähtevät yleensä muut heti perässä, toisinaan ne saattavat viipyillä vielä hetken. Koiraat ovat erityisen aktiivisia aamuina, jolloin ilma on ollut kolea ja kirkas, ja jolloin naaraat ovat ilahduttaneet koiraita käymällä paikan päällä tarkkailemassa soitimen kulkua. Harvoin, mutta joskus, koiraat eivät saavu ollenkaan soimaan. Syitä voi vain epäillä, mutta uskon sen olevan lähistöllä viipyilevä petoeläin tai jokin muu häiriötekijä.

Joka tapauksessa, oli suolla teeriä tai ei, tärkeintä on hengittää syvään uudestisyntyvän, keväisen suon tuoksua ja olla vain.