Käymme joka kesä lapsuudenystävieni ja heidän perheidensä kanssa mökkeilemässä jossain päin Suomea. Välillä olemme harkinneet samaan paikkaan menoa useampaan kertaan, mutta aina olemme päätyneet kuitenkin uuteen kohteeseen. Tutuiksi ovat tulleet muun muassa Kemiönsaaren saaristo Rosalasta Biskopsöhön, Ahvenanmaan Kökar sekä Salon, Ikaalisten ja Sastamalan maaseutu. Jokaisessa paikassa on ollut jotain ainutlaatuista ja omat kiinnostavat lähiluontokohteensa ja nähtävyytensä. Minulle vaihtelu on sopinut mainiosti, sillä kuulun niihin tyyppeihin, jotka etsivät jatkuvasti ideoita uuden vuoden retkiin.

Tänä vuonna nokka vei meidän mökkiporukan Parikkalaan Simpelejärven rantamaisemiin. Sijainti oli siinäkin mielessä mainio, että sain vihdoin mahdollisuuden vierailla Parikkalan Patsaspuistossa. Tämä Veijo Rönkkösen luoma satojen patsaiden puutarha oli vieläkin inspiroivampi ja upeampi luonnossa kuin olin etukäteen kuvitellut. Kunpa useammat puutarhat ja puistot olisivat yhtä mielikuvituksellisia!

Menneenä kesänä Patsaspuiston lisäksi toteutui toinenkin meidän pesueen pitkäaikainen retkihaave, kun kävimme vihdoin Tervolan mummolareissulla Kätkävaaran luontopolulla. Aikataulu oli sen verran tiukka, että ehdimme kiertää vain miniluontopolun. Poikkeuksellisesti haluankin siis palata Kätkävaaraan vielä uudestaan ja kiertää pidemmän reitin – kenties jopa yöpyä teltassa jossain polun varrella.

Kesä alkaa olla ohi, mutta retkikausi jatkuu onneksi ympäri vuoden. Parikkalan Patsaspuistoon ja Kätkävaaraan pääsee kaikkina vuodenaikoina. Suosittelen molempia lämpimästi… ja samalla mietin itse jo uusia retkikohteita.

KätkävaaraKätkävaaran luontopolkuluontopolkuParikkalaParikkalan patsaspuistopatsaspuistopuutarharetkikohteetTervolaVeijo Rönkkönen

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!