Joulukuusi on perua jo esikristillisellä ajalla yleistyneestä puiden juhlakäytöstä. Puun vihreys oli vertauskuva kasvulle ja hyvinvoinnille.

Joulukuusi seisoo keskellä tupaa. Aluksi sen latvaan kiinnitetään tähti, jonka jälkeen oksille ripustetaan palloja, enkeleitä ja pipareita. Viimeinen silaus kulta- ja hopeaköynnöksistä ja kuusi on valmis.

Tämä jokavuotinen jouluperinne on Suomessa erityisen vahva. Herääkin kysymys, missä sen juuret ovat.

Joulukuusi ei kuitenkaan ole alkujaan suomalainen keksintö, vaan se on kulkeutunut meille Saksasta. Siellä ensimmäisiä mainintoja joulukuusista on jo 1400-luvulta. Tuolloin kuuset olivat julkisilla paikoilla, eikä niitä ensi alkuun koristeltu, mutta jo 1600-luvulta on koristeista tietoja. Koristeet olivat tuolloin syötäviä kuten omenoita ja pipareita. Kuusta valaisivat myös kynttilät.

”Puiden juhlakäyttö on alkanut jo esikristillisellä ajalla. Tuolloin ajateltiin, että kaikki, missä on vihreää, tuo myös elinvoimaa, hyvinvointia ja terveyttä. Vihreys edusti kaikkea hyvää, jota luonto voi meille tarjota”, sanoo professori Juhani Lehtonen Helsingin yliopiston kansatieteen laitokselta.

Puita tai puiden oksia tuotiin sisälle erityisinä juhlapäivinä. Suomessakin on vietetty 1700-luvun lopulta 1800-luvun lopulle saakka nimipäiviä, joita on juhlistettu nimipäiväkuusilla ja -saloilla. Kun syntymäpäivät ja niiden urbaanit viettotavat leikkokukkineen ja lahjoineen syrjäyttivät nimipäivien vieton 1900-luvun alussa, myös nimipäiväpuut jäivät unholaan.

Joulukuusi on pitänyt pintansa suomalaisessa joulunvietossa – aivan kuten juhannuskoivut keskikesän juhlassa. Nämä ovat kuitenkin verraten nuoria, 1800-luvun lopulta alkaneita perinteitä maassamme, mutta niiden juuret löytyvät pakanuuden ajoilta.

”Jo muinaiset roomalaiset toivat laakerinlehtiä sisälle, joten vihreyden tuonti taloon on erittäin vanha tapa”, professori Lehtonen sanoo.
Se, ettei tyydytty pelkkiin oksiin tai lehtiin, vaan haluttiin tuoda sisälle koko puu, on myös perusteltua.

”Puu on väkevä elinvoiman symboli, jossa on paljon huomioarvoa. Siitä saadaan esimerkiksi koristelemalla tai karsimalla vieläkin näyttävämpi elementti.”
Vainajien kunniaksi karsittiin eläviä puita vielä 1800-luvulla.


Jouluoljet ja himmeli ovat vanhaa perinnettä

Joulu oli yksi neljästä esikristillisen ajan suuresta juhlasta, jotka sijoittuivat auringon mukaan. Myös pääsiäistä, juhannusta ja pyhäinpäivää vastaavia juhlia vietettiin jo pakanuuden ajalla. Kirkko liitti juhliin myös kristillistä sisältöä.

”Joulukuusessa itsessään ei ole mitään kristillistä, ainoastaan sen latvaan pujotettava tähti muistuttaa Betlehemin tähdestä. 1800-luvulla yleiset omenakoristeet saattoivat viitata hyvän ja pahan tiedon puuhun. Mitäs siinä paratiisin puussa muuta kasvoikaan kuin omenoita”, Lehtonen toteaa.
Kun ennen kristinuskoa muualla Euroopassa tuotiin talvipäivänseisauksen, siis nykyisen joulun, kunniaksi vihreyttä sisälle, ei suomalaisissa savupirteissä sellainen ollut tapana.

Täällä tuotiin olkia tupaan ja kellittiin niiden seassa.
”Oljet tuvan lattialla muistuttivat, että kasvukausi on nyt tässä vaiheessa. Mikään ei kasva, mutta toivottavasti taas ensi kesänä viljasta tulee vahvakortista ja runsassatoista”, Lehtonen kertoo.

Oljet eivät olleet vain tuvan koristuksena. Ne toimivat myös lämmikkeenä, ja niissä oli mukava peuhata. Uskottiin, että jos olkia oikein pöllytettiin, saatiin hyvä sato.
”Kasvun ja vehmauden ideologiaa ei meillä liitetty puihin tai erityisesti kuuseen, vaikka se havupuuna ainavihanta onkin. Meillä oli oljet, jotka symboloivat kasvua ja luonnon kiertoa.”

Jouluolkia ei enää 1930-luvun jälkeen juuri levitelty tupien lattioille, mikä saattoi myös pelastaa monen mökin tulipalolta.
Olkia sen sijaan käytettiin – ja käytetään edelleen – joulukoristeissa. Olkilyhteet, olkipukit, olkitähdet ja vanha kunnon himmeli koristavat tänäkin jouluna monta kotia.
”Himmeli on melko varmasti hyvin vanha, esikristillinen koriste, joka myös on alun perin askarreltu muistuttamaan kasvukaudesta”, Lehtonen sanoo.


Joulukuusen koristeet kestävät isältä pojalle

Joulukuusi tuli Suomeen aluksi herrasväen piireihin 1800-luvulla, ja 1900-luvun alussa se yleistyi koko kansan koristukseksi.
Jo 1800-luvulta peräisin oleva rihkamatyylin koristelu on pitänyt joulukuusessa hyvin pintansa. Koristeet eivät juuri ole muuttuneet parissasadassa vuodessa. Materiaaleissa on tapahtunut suurin muutos.

”Minulla on vielä vanhempieni sata vuotta vanhat joulukoristeet, lasipallot, joka joulu omassa kuusessani. Ne ajavat vieläkin hyvin asiansa”, Lehtonen paljastaa.

Aluksi koristeet olivat pipareita, omenoita, paperista tehtyjä lenkkiketjuja ja muita somisteita. 1900-luvun alussa kuusen oksille viriteltiin myös lippuketjuja, joilla otettiin kantaa Suomen itsenäisyyteen.

”Koristelun taustalla voidaan ajatella olevan myös tulevan vuoden ruuan turvaaminen. Kun ensimmäiset koristeet – varsinkin Keski-Euroopassa – olivat syötäviä, omenia ja pipareita, niillä haluttiin ehkä sanoa, että keskellä tätä synkintäkin vuodenaikaa voi elää tulevan kasvukauden toivossa.”


Joulu ei ole vain kristillinen juhla

Pakanuuden ajan ajatukset ja ideologiat vaipuivat taka-alalle, kun kristinusko toi juhliin uutta sisältöä. Kasvukauden ja Auringon juhlinta sai kristillisiä piirteitä – mutta myös perheideologiaa vahvistavia sisältöjä.

”1800-luvun lopulla yleistyi nykyisin jo rapautumassa oleva perheideologia, jossa ydinperhe on vahva, vanhempien työnjako selvä ja lasten kasvatus tärkeää. Tätä perheen merkitystä haluttiin myös vahvistaa, ja joulu jos mikä sopi hyvin juuri perhejuhlaksi”, Lehtonen toteaa.

Samalla yleistyivät joululahjat, -kortit ja -kuusen rihkamatyylin koristelu.
”Ideana oli koristella koti 1800-luvun säätyläisperheihanteen mukaan ja luoda kodista ikimuistoinen. Tämän toivottiin vahvistavan perheen keskinäisiä tunnesiteitä.”

Joulu on sittemmin menettänyt perhekeskeisyyttään. Muutos tapahtui jo 1960-luvulla.
”Vielä 1950-luvulla joulunvietto oli eräänlainen must-juttu. Oli melkein traagista viettää joulua yksin tai muualla kuin kotona. Kaikki suvun yksineläjät haalittiin perheiden helmoihin, ja joulua vietettiin yhdessä. Nykyään joulunvietossa on enemmän valinnanvaraa. Sen saa viettää aika lailla niin kuin haluaa.”


Vanhoja perinteitä ja uutta rihkamaa

Joulukuusi olisi tyhjän ja orvon näköinen ilman sen latvaa koristavaa tähteä.
”Eikös Aku Ankallakin ole joulukuusi ja latvatähti? On, ja se on siinä. Ne pitää olla. Kulttuurin perusasioiden rautalankaa on Aku Ankka”, Lehtonen naurahtaa.

Jos kuusi onkin saksalainen, niin nykyinen joulupukki punavalkoisissa vetimissään on Lehtosen mukaan amerikkalainen ”hojo-hojo-joulupukki”. Sen värimaailma on kuin onkin peräisin Coca-Colan mainoksesta.

Suomalaisessa joulussa sekoittuvat iloisesti ikivanhat pakanuuden ajan tavat ja nykyajan kotkotukset muovikuusineen, mutta perinteet ovat säilyneet hyvin vahvoina.

”En tiedä yhtäkään toista maata maailmassa, jossa joulukuusi olisi niin monessa kodissa kuin Suomessa. Tai jossa joulupukki olisi niin konkreettinen ja tavallinen. Tämä on oikeasti joulupukin luvattu maa. Siitä täytyisi vain osata ottaa kaikki hyöty irti.”

Pian on aika hiljentyä joulun viettoon. Silloin on aikaa ihailla kauniisti koristeltua kuusta ja nuuhkia sen tuoksua.

Mikä on professorin joulussa tärkeintä?
”Perinteet tekevät joulun. Joulukuusi on tärkein – ja siinä oikeat kynttilät. Sähkökynttilät banalisoivat koko joulukuusen.”

Artikkeli on julkaistu Suomen Luonnossa 10/2010.

joulujoulukuusijoulupaketti