Aurinkoisena iltapäivänä Hangossa seurasin saukkopoikuetta, joka kalasteli rehevällä lahdella emon johdolla. Vieressä ruokailevat joutsenet, telkät, tukkasotkat ja sinisorsat tarkkailivat vähän huolestuneen oloisena saukkojen puuhia.

Saukkojen sukkulana veden pintaa rikkovat selät saivat linnut välillä kavahtamaan kauemmaksi. Pelästyivätkö ne saukkoja vai kenties niiden minkkimäistä olemusta? Saukkoemo haki pinnan alta useita sorvan näköisiä kaloja, liepeillään kaksi leikkisää saukonpentua.

Saukot ovat levittäytyneet etelärannikolla kaikkialle. Näin talven kynnyksellä pentueet ruokailevat puronsuilla ja rehevissä poukamissa. Yksinäiset urossaukot sen sijaan vaeltelevat appeen perässä hiekkarannoilla, rantavesissä ja jopa ulkoluodoilla.

Siellä ne eivät voi olla kohtaamatta minkkejä, jotka ovat mellastaneet luodoilla saukon taantumisen vuosina. Molemmat ovat kookkaita näätäeläimiä, jotka jättävät hajumerkkejä elinpiirilleen. Tapaamiset tuskin ovat kovinkaan ystävällismielisiä.

Saukkojen ja minkkien tiedetäänkin käyvän verisiä kamppailuja, ja Iso-Britanniassa on todettu, että saukon paluu vähensi minkkien määrää jokivarsilla. Voisiko saukko karkottaa minkit lintuluodoilta?

Se mitä näiden lajien suhteista tiedetään antaa syitä arvella, että näin voi todella tapahtua. Saukko on kuitenkin moniruokainen, voisiko se periä minkin paikan saaristolintukantojen verottajana?

Saukkoja tutkinut Risto Sulkava ei äkkiseltään usko saukon ryhtyvän minkin tavoille. Saukko on hyvin paatunut kalojen ja vesieläinten syöjä. Ruokavaliotutkimuksissa meillä ja maailmalla lintujen osuus sen ravinnossa on ollut häviävän pieni, toisin kuin minkillä. Se ei toki tarkoita, etteivätkö linnunmunat satunnaisesti maistuisi nälkäiselle saukolle.