Keväällä näin Lounais-Suomessa kyhmyjoutsenen pesän, jossa yksi muna oli huomattavasti muita pienempi. Läheltä lähti kanadanhanhi. Voisiko tämä olla kanadanhanhen pesä, jonka kyhmyjoutsen on vallannut? Miten käy, kun poikaset kuoriutuvat ja yksi onkin kanadanhanhen poikanen?

Kyhmyjoutsenen pesässä (kuvassa) saattaa hyvinkin olla kanadanhanhen muna. Ei kuitenkaan ole todennäköistä, että kyhmyjoutsen valtaisi kanadanhanhen pesän. Jo paljon ennen munintaa kyhmyjoutsen aloittaa pesäpaikan etsinnän, ja kun se löytynyt, naaras kokoaa ruo’oista pesäkeon ja tekee pesäkuopan, johon alkaa munia. Lisäksi kyhmyjoutsen yleensä aloittaa pesinnän aikaisemmin, koska se pyrkii talvehtimaan mahdollisimman lähellä elinpiiriään. Joskus haudonta alkaa jo ennen jäiden sulamista, jos sulapaikkoja on jossakin lähettyvillä.

Kanadanhanhi sen sijaan talvehtii meillä harvemmin ja aloittaa pesinnän hieman myöhemmin kuin kyhmyjoutsen. Siksi on todennäköistä, että kanadanhanhi on muninut kyhmyjoutsenen pesään. Ehkä se on ollut matkalla munimaan omaan pesään, mutta jokin on estänyt sen ja juuri silloin kyhmyjoutsen on ollut poissa pesästään. Tai hanhi on vain sattunut kyhmyjoutsenen pesälle ja päättänyt munia siihen.

Monilla vesilinnuilla, myös hanhilajeilla, on todettu taipumusta munia muiden lintujen pesiin vähän niin kuin käellä. Tällöin kyseessä olisi siis loispesintä tai sen yritys.

Kanadanhanhen hautomisaika on neljän viikon luokkaa ja kyhmyjoutsenen viisi viikkoa. Hanhenmuna siis kuoriutuisi viikkoa aikaisemmin kuin joutsenen munat, olettaen, että se on munittu samaan aikaan kun kyhmyjoutsen on aloittanut haudonnan. Kyhmyjoutsen ei varmaankaan lopettaisi hautomista hanhenpojan kuoriutuessa, joten hanhenpoikanen leimautuisi hautovaan kyhmyjoutseneen ja jäisi ilman johdatusta ruokailupaikoille. Näin sen osana olisi menehtyä.

kanadanhanhikyhmyjoutsenpesintä

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.