Syyskesällä hirvi jäi auton alle Hämeenlinnan-Helsingin tiellä ja kuoli. Ihmetyksekseni kolaripaikalla oli tämän jälkeen aina märkä laikku, vaikka asvaltti oli muualta kuiva. Yhtenä yönä paikan ohi ajaessani näin selityksen: kaksi hirveä oli virtsaamassa juuri siihen kohtaan, missä hirvi oli kuollut. Miksi hirvet tekevät näin?

 

Hirvien kiima-aika on syyskesällä. Tällöin uroshirvet kaivavat maastoon kiimakuoppiaan, joihin ne laskevat virtsaa. Myös naaraat hajustavat virtsalla ja laskevat sitä usein takajaloilleen – tarkoituksellisesti. On havaintoja siitäkin, että uroksen luo hakeutuvat naaraat laskevat virtsaa kiimakuoppiin. Toisaalta urokset ovat herkkiä virtsaamaan muihinkin maaston kohtiin, joihin naaras on sattunut lorottamaan.

Kuvatun tapauksen syyksi voi olettaa sen, että kolarihirvi on kuulunut samaan kiimaryhmään kuin nuo kaksi muuta. Kuolevan hirven virtsarakko on tyhjentynyt tielle. Siihen ovat jääneet tuhdit tuoksut, jotka säilyvät pitkään ainakin niin vahvoina, että nuo toiset hirvet kykenevät ne erinomaisesti haistamaan ja toimivat sitten vaistojensa ohjaamina.

hirvi

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.