Koska koskikara on vuoden lintu, se saa erityishuomiota. Palaan lintuun jo toistamiseen, sillä pääsin seuraamaan poikasten rengastusta.

Olemme lintujen vuodenkierrossa siinä vaiheessa, että pesästä kuuluu kerjuuääniä ja emo tai emot kantavat ruokaa avonaisiin kitoihin urakalla.

Talvirengastuspaikka oli Padasjoella, mutta nyt suuntaamme Lohjalle ja siellä Kärkelänkoskelle, missä koskikara on pesinyt jo vuosia ja niin se pesii tänäkin vuonna.

Kärkelänkosken paikka on rengastajalle vaarallinen. Pesä on pöntössä ja pönttö on padon sisällä.

”Joudun seisomaan alle metrin levyisellä kivisellä kaistaleella”, rengastaja Jyrki Tolvanen sanoo. ”Vaarana on koskeen suistuminen. On pidettävät kiinni jostakin ja samaan aikaan noukittava poikaset pussiin.”

Kaikki sujuu hyvin ja Tolvanen kömpii sillan alta tyytyväisenä. Pesässä on neljä poikasta, joista yksi osoittautuu kuolleeksi. Tolvanen tarkastelee sitä ja huomaa, että sen jalat ovat epämuodostuneet.

Onko se merkki jostakin isommasta, esimerkiksi geenivirheestä, jää nähtäväksi? Tolvanen laittaa linnun kirjekuoreen ja minä saan tehtäväkseni toimittaa sen Rengastustoimistoon tutkittavaksi.

Elävät poikaset rengastetaan ja Tolvanen vie ne pussissa takaisin pesään ja tasapainoilee jälleen hienosti.

Jyrki Tolvanen rengastaa koskikaran poikasta Kärkelänkoskella.

 
Suurin osa talvehtivista koskikaroista lähtee takaisin Ruotsin ja Norjan ylänköalueille pesimään ja viimeisimmät niistä huhtikuun puolivälin tienoolla.

”Jos sen jälkeen jollakin paikalla näkee koskikaran on iso todennäköisyys, että se ainakin yrittää pesiä siinä”, Tolvanen sanoo.

Hänen mukaansa naaras houkuttelee koiraan paikalle, jonka jälkeen seuraavat muninta ja haudonta. Koiras saattaa livetä jo haudontavaiheessa muille maille – yleensä kauas luoteeseen Ruotsiin ja Norjaan – ja jättää naaraan yksin hoitamaan pesyettään.

”Naaras selviytyy kyllä yksinkin, mutta aika suuri osa poikasista tuhoutuu”, Tolvanen sanoo. ”Poikaset ovat äänekkäitä ja pesä saattaa paljastua variksille ja lokeille. Koskikaran poikaset myös lähtevät pesästä huonosti lentävinä, jolloin ne ovat pedoille helppoja saaliita.”

Suomen koskikarojen pesimäkannaksi on arvioitu 300 paria, mutta luku tarkentunee tänä vuonna. Mahdollisia pesäpaikkoja meillä ei kuitenkaan ole kovin paljon isommalle joukolle. Tolvanen kartoitti Jouko Pihlaisen kanssa 1994 Suomen potentiaaliset pesäpaikat, ja niitä löytyi maksimissaan 350.*

”Sen verran koskikaroja meille mahtuisi pesimään”, Tolvanen sanoo. ”Toisaalta koskikara saattaa pesiä hyvin oudoissa paikoissa. Esimerkiksi Lapissa oli pesä joen yllä kaartuvan puun oksalla, eikä koskea ollut lähimailla.”

*Pihlainen, J. & Tolvanen, J. 1994: Paljonko Pohjois-Suomessa pesii koskikaroja? Linnut 29(3):31- 33.