Nuorten kurkien kevätmuutto on päättynyt. Viime kesänä kuoriutunut Sola ei palannut Suomeen vaan jäi luultavasti muiden nuorten kurkien parvessa Unkarin Hortobágyyn. Alueella on tekojärviä ja muita kosteikoita sekä peltoja, ja se on Suomessa pesivien kurkien muuttoreitin solmukohta.

Ei ole poikkeuksellista, että juuri emoistaan itsenäistyneen kurjen ensimmäinen kesä kuluu etelämpänä Euroopassa. Myös Laika-kurki jäi Balkanille viime kesänä. Se oli tuolloin saman ikäinen kuin Sola nyt.

Tänä vuonna Laika kuitenkin lensi Suomeen ikätoveriensa Harmaan ja Häröliinan tavoin. Viimeisimmässä kurkiseurannassa se kierteli pitkin Oulun eteläpuolista Suomea.

”Kaiken kiertelyn jälkeen Laika asettui yllättäen aivan syntysijoilleen Harmaasalon ja Laikanlahden tuntumaan”, kertoo biologi Petri Suorsa.

Ruoho ei siis ollut vihreämpää maakuntarajan toisella puolella.

Samaa mieltä eivät vaikuta olevan Harmaa tai Häröliina, sillä kumpikin viettää kesää varsin lähellä Pohjois-Karjalan synnyinseutujaan, mutta silti naapurimaakunnissa. Häröliina on viettänyt alkukesänsä Etelä-Savon puolella Oriveden rannalla. Harmaa taas on hieman kierreltyään löytänyt kesäpaikan Pohjois-Savon rajan takaa Tuusniemeltä.

Toukokuun alussa Harmaa oli yhä aktiivisesti liikkeellä. Tuolloin Suomen Luonnon somekanavia seuraavat saattoivatkin huomata, että kurki saatiin valokuviin Keski-Suomessa.

Lintuharrastaja huomasi kurjen värirenkaat ja paikantimen tarkastellessaan ottamaansa kuvaa. Kuva: Janne Kilpimaa

Lintuharrastaja Janne Kilpimaa löysi satelliittikurjen Jyväskylän Viljaspohjasta torstaina 3.5. Hän kertoo, että Harmaa ruokaili peltoaukealla noin 50 muun kurjen sekä muutaman metsähanhen seurassa. Edellisenä päivänä lintuharrastaja Hannu Tammelin näki Harmaan Saarijärvellä 28 kurjen parvessa.

Aiemmin Suorsa kertoi, että linnun liikkuvainen meno viittaa sinkkuelämään, mikä nuorelle linnulle onkin tyypillistä. Lintuharrastajien näköhavainnot vahvistavat, ettei Harmaa ole vielä pariutunut.

Kaikki kurkiseurantajutut löydät täältä >>

gps-paikannuskurkiKurkien kevätmuuttokurkiseurantamuuttolinnutsatelliittiseuranta

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.