Luonto nyt: Lokit tuovat vesilinnuille turvaa luodoilla
Tukkasotkat saavat lokkiyhdiskunnista pesinnälleen suojaa. Kuva: Shutterstock
Lokkiluotojen hoitamisesta voi olla merkittävää apua taantuville vesilinnuille. Asia on selvinnyt, kun Metsähallituksen Luontopalvelut ja Itä-Suomen elinvoimakeskus ovat raivanneet kasvillisuutta ja ehkäisseet umpeenkasvua luodoilla, saarilla ja rannoilla Sysmäjärvellä Outokummussa.
Kun luotoja on pidetty avoimina, niillä on pesinyt kalalokkeja ja kalatiiroja kerrotaan Luontopalveluiden tiedotteessa.
Lokit seuraavat ympäristöään hyvin tarkasti ja reagoivat herkästi petoihin, kuten varislintuihin ja minkkeihin. Lokkien varoitukset hyödyttävät lokkiyhdyskuntien lisäksi myös muita samoilla luodoilla ja saarilla pesiviä lajeja.
”Lokkikolonian keskeltä voi usein nähdä esimerkiksi sotka- tai puolisukeltajasorsapoikueita, jotka saavat liikkua alueella rauhassa”, sanoo tiedotteessa luonnonsuojelun erityisasiantuntija Ismo Laakso Metsähallituksen Luontopalveluista.
Vesilintujen, kuten puna- ja tukkasotkan, haapanan sekä nokikanan, kannat ovat heikentyneet voimakkaasti viime vuosikymmenien aikana. Syinä ovat muun muassa rantojen ja saarien umpeenkasvu sekä rehevöityminen.

Lue myös:
Kohtaamisia: Palaisiko lokki vielä kerran?
Antti Salovaara odotti huhtikuussa 2020 lokkituttavaansa. Tulisiko se takaisin?
Lajikoulu: Tunnista lokit ja tiirat!
Jos jokainen veden äärellä lentävä valkea lintu on mielestäsi vain lokki, sinun kannattaa osallistua lokkikouluun. Täällä ei päntätä, vaan opetellaan helpot lajituntomerkit kuudesta lokkilajistamme. Lisäkurssina tiirat.
Syysarktika on huima lintujen muuton näytelmä
Syksyllä arktisten vesilintujen tuhatpäisten parvien muuttoa seurataan eniten Kaakkois-Suomen sisämaassa ja Suomenlahden rannikon havainnointipaikoilla.

Tilaa Suomen Luonto
Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!
Alk. 3 numeroa 23,40 €.