Mökillämme Naantalin Luonnonmaalla kuului huhtikuussa puolilta öin metsästä ensin kolme klaklatusta tai klonksausta, hyvin teräviä ja äänekkäitä, sitten mielipuolisen karmea rääkäisy. Äänikuvio toistui vielä pari kertaa. Mitään emme nähneet, mutta sadan metrin päässä koira nosti karvansa pystyyn. Ääni tuntui tulevan ylhäältä, puusta tai kalliolta. Tämä oli karmeampi kuin ketun huuto, haudantakainen. Pitääkö ottaa korvatulpat puukon lisäksi huussireissulle?

Vuodenaika ja vuorokaudenaika sopisi hyvin ketun kiimahuudoille, jotka mielestäni hyvinkin voivat olla vertahyytäviä. Muut nisäkkäät, esimerkiksi ilves, eivät yllä ketun tasolle. Koiran käyttäytyminen sopii myös hyvin kettuun, jonka hajujälkiä ympäristö ilmeisestikin on täynnä ja hajumaailma koiralle normaali.

Ellei haudantakainen huutaja ole kettu, syyllistä pitää etsiä lintumaailmasta. Mikään yölintu ei kuitenkaan mielestäni pääse lähellekään ketun huutoa kammottavuusasteikolla mitaten.

Lintumaailman ehdokkaita voisivat olla harmaahaikara ja lehtopöllö. Harmaahaikaralla näistä kahdesta on kuuluva rääkäisy, mikä silloin tällöin kuuluu myös keskiyöllä, enimmäkseen kuitenkin hämärissä, kun linnut lentävät yöpuulleen tai aamukalaan. En kuitenkaan osaa pitää harmaahaikaran ääntä karmeana.

Lehtopöllöllä on monenlaisia ääniä, jotka karmeusasteikolla voittavat harmaahaikaran. Klaklatus saattaisi olla nokan napsutusta ja huuto soidinhuudon alku tai parin keskeistä kommunikaatiota. Lehtopöllön ääntä käytetään usein tehosteena esimerkiksi jännitysfilmeissä tunnelman luojana.

Julkaistu alun perin Suomen Luonnossa 4/2005