Myös ulkonäöltään rautiainen on melko huomaamaton, eikä ainakaan mikään koreilija. Jos rautiaista pääsee tarkkailemaan pidempään kiikareilla tai kaukoputkella, paljastuvat höyhenpuvun hienostuneet yksityiskohdat.

Rinta, kaulan sivut ja silmäkulmajuovat ovat sinertävän lyijynharmaat. Poski on punaruskea, ja siinä on ohuita helmenvalkoisia viiruja ja täpliä. Selkä on mustan–punaruskean viiruinen, kyljet punertavan vaaleanruskeat, ja niissä on tiilenpunaisia viiruja. Nokka on ohut, musta hyönteissyöjän nokka, jalat vaalean oranssit. Kooltaan se on samaa luokkaa kuin punarinta.

Ehkä se, että rautiainen on olemukseltaan hyvin kirjava, eikä siinä ole suuria selkeitä värikuvioita, tekee siitä hankalan tunnistaa. Kirjavasta puvusta ei jää niin helposti oikein mitään selkeää mieleen, mikä olisi myöhemmin helppo tarkistaa lintukirjasta.

Rautiaisen kevätmuuton huippu on Etelä-Suomessa huhtikuun lopussa. Ensimmäiset karaistuneet linnut saapuvat jo maaliskuun lopulla tai huhtikuun alussa, ja ne saattavat takatalven yllättäessä ilmaantua ruokinnalle.

Toukokuun alussa rautiaisia nähdään jo Kemiä, Rovaniemeä ja Inaria myöten. Kun pohjoisimmat rautiaiset vasta alkavat asettua reviireilleen, etelässä alkaa jo muninta.

Helpoin tapa löytää rautiainen on etsiä sen heleää laulua. Sen voi kuulla aamuvarhaisella kuusikkoisilla metsämailla ja kuusivaltaisissa sekametsissä.

Laulua on nopeatempoista, selkeää ja kuuluvaa, ja sen taajuus aaltoilee korkealle ja matalalle. Brittiläinen Collinsin lintuopas kuvaa laulua osuvasti näin: tytellititelletitytellytotelitelleti!

Säe kestää pari–kolme sekuntia, ja jokaisen säkeen välissä on parin sekunnin tauko. Säkeen lihavoidut tavut ovat painokkaampia, joista syntyy laulun aaltoilevat vaikutelma.

Rautiaisen laulukausi on nyt käynnissä ja niitä pesii Suomessa arviolta 420000. Lähin ei todennäköisesti ole kovin kaukana kotoasi!

Ääni: Jan-Erik Bruun