Huhti–toukokuussa on parhaat mahdollisuudet päästä näkemään liskomainen manteri. Ne elävät suurimman osan vuodesta maalla, mutta kerääntyvät keväällä kutemaan pieniin lampiin tai ojan painanteisiin.

Manterin äkkääminen ei välttämättä ole ihan helppoa, sillä ne viihtyvät tiheän vesikasvillisuuden lomassa. Kutulutakon seisovasta vedestä voi kuitenkin huomata, kun koiras värisyttää pyrstöään naarasta kosiskellessaan.

Kutuaikaan koiraan ulkomuoto muuttuu. Sen selkään kasvaa sahalaitainen harja, joka kulkee yhtenäisenä päästä aina pyrstön kärkeen asti.

Myös sen värit alkavat hehkua kontrastikkaampina, ja oranssinpunaista vatsapuolta koristavat tummat täplät kasvavat kokoa.

Vinkki! Lähinnä Itä-Suomessa ja Ahvenanmaalla elää manterin harvinainen sukulaislaji rupimanteri. Rupimanteri on manteria tummempi, ja sillä on kyhmyinen iho. Kutuasuisen koiraan harjassa on aukko selän ja pyrstön välillä.